Koilliskaira 20.-25.10.2013 (Aittajärvi - Sorvusoja - Muorravaarakka - Anterinmukka - Jyrkkävaara - Aittajärvi)

Syysloman alun neljä päivää olin suunnitellut käyttäväni lyhykäiseen vaellukseen Koilliskairan tutuissa maisemissa. Reissun ainoana tavoitteena oli saada lyhyt irtiotto arjesta rennolla meiningillä. Niinpä jätin teltan suosiolla kotiin ja pakkasin rinkkaan kevyemmän makuupussin, ajatuksena tehdä tupavaellus. Aloituspaikaksi valitsin Aittajärven, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti puiston erämaaosaan. 

*          *          *

1. Päivä: Aittajärvi - Kuotmuttipää - Kaarnepää - Sorvusoja

Kahdeksantuntisen ajomatkan päätteeksi saavuin tällä kertaa kohtalaisen hyvässä kunnossa olevaa hiekkatietä pitkin Aittajärvelle. Pian olin Suomujoen ylityspaikalla rinkka selässä. Kahluuvaijeri joka oli edellisellä vierailullani poistettu käytöstä, oli jälleen paikallaan. Tosin itse en sitä taaskaan käyttänyt vaan kahlasin hyvin vähävetisenä virtaavan joen yli ilman sen tukea.

Suomujoen ylityspaikalla.

Vaijeri oli taas paikallaan.

Koska automatka oli kestänyt pitkälle iltapäivään, pääsin melko myöhään liikkeelle rinkan kanssa. Niinpä ilta alkoi hämärtyä jo noustessani ylös Kuotmuttipään pohjoispuolen rinnettä. Halusin kuitenkin kulkea ennemmin tuntureiden yli kuin kiertää polkua pitkin illan päämäärääni, Sorvusojan autiotuvalle. Kävelin niin pitkään kuin mahdollista ilman otsalamppua. Kartan luku kävi vähässä valossa mahdottomaksi jossain vaiheessa, mutta uskoin muistavani alueen melko hyvin edelliseltä käynniltäni. Siinä vielä Kuotmuttipään huippua kävellessäni alkoi myös sataa räntää, mikä haittasi näkyvyyttä entisestään. Fiilistä keli ei sen sijaan huonontanut, vaan oikeastaan päinvastoin. Tunturin ylittäminen hämärässä ja räntäsateessa tuntui ainakin tässä vaiheessa ihan tunnelmalliselta.

Kaarnepäällä.

Räntäsateessa.

Jossain vaiheessa tuntureiden välisessä satulassa, ymmärsin ajautuneeni liiaksi itään ja otsalamppu oli pakko ottaa käyttöön kartan lukua varten. Korjasin suunnan oikeaksi ja nousin Kaarnepäiden huipulle. Sitten olikin enää laskeutuminen alas Sorvusojalle, jota seuraillen saavuin tutulle tuvalle. Kamiina oli lämmin sillä toinenkin yksinvaeltaja oli sattunut samalle kämpälle. Oli jo myöhä, joten lyhyen jutustelun jälkeen siirryin aika pian laverille eikä unta tarvinnut kauaa hakea.

*          *          *

2. Päivä: Sorvusoja - Ukselmapää - Lumikuru - Muorravaarakka - Anteripää - Anterinmukka

Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana. Tommin, tuvassa yötä viettäneen kulkijan kanssa oli mukava vaihtaa vaelluskokemuksia ja vertailla varusteratkaisuja. Parhaana itseltään puuttuvana esineenä Tommi taisi pitää vaellusmaskottiani Kanelia.

Aamupalalla.

Ilman tarkempaa suunnitelmaa päätin lähteä kohti Paratiisikurua ja tehdä valinnan seuraavasta yöpaikasta myöhemmin. Kun lähdin tuvalta, keli oli lähes täydellinen kulkea, eikä vastaantulijoita näkynyt.

Alkumatkaa Sorvusojalta.

Valon säteitä myöhäissyksyn maisemassa.

Matkan edistyessä, aurinkokin näyttäytyi, tuoden esiin uusia ruskean ja harmaan sävyjä maisemasta. Kulku maistui todella hyvälle.

Rospuuttoajan kauneutta.

Fields of silver.

Tauolla.

Vaikka tarkoitus oli ollut kulkea Paratiisikurun kautta, huomasin huolettomasti kulkiessani ajautuneeni viereiseen kuruun. Koska Paratiisikuru oli kuitenkin jo tullut tähänkin aikaan vuodesta nähtyä, en viitsinyt lähteä kiertämään takaisin, vaan päätin jatkaa eteenpäin. Pidin tauon kurun perukoilla ennen nousua Ukselmapäälle.

Jääveistoksia 1.

Jääveistoksia 2

Ylempänä rinteessä.

Rinnettä noustessa alkoi vastainen tuuli puhaltaa rinkan nyörejä riuhtoen. Joka kerta Ukselmapäällä ollessani on ollut melkoinen tuuli, eikö tämäkään kerta siis tuonut poikkeusta. Pilvet olivat kuitenkin korkealla ja näkyvyys hyvä joka suuntaan. Katselin hetken tuttuja maisemia, pohtien samalla tulevaa kulkusuuntaa. Lopulta päädyin laskeutumaan alas aina kaunista Lumikurua kohti Muorravaarakan jokea ja tupaa.

Ukselmapäällä.

Lumikuruun.

Paikoin vielä ruskan sävyjä.

Nyt jo puuston suojassa.

Lumikurussakaan ei ollut vastaantulijoita. Hakeuduin polulle jota pitkin kuljin aina joelle asti. Muorravaarakanjoen ylitys tuvan kohdalta onnistuu yleensä ainakin kesä- ja syksyaikaan kiviä pitkin hyppimällä jolloin yli pääsee vaelluskengilläkin kastumatta. Tilanne oli sama tälläkin kertaa. Itse tupa oli tyhjä ja vietin siellä rauhallisen lounas/kahvitauon. Edellisiltä reissuilta tuttu tupa oli mukava paikka pitää lepohetkeä. Syömisen päälle oikaisin vielä hetkeksi laverille.  

Muorravaarakanruoktu ja ylityspaikka.

Kahvi vetää vakavaksi.

Koska iltapäivä ei ollut vielä ehtinyt pitkälle, lähdin tauon jälkeen jatkamaan eteenpäin. Päätin suunnata yöksi Anterinmukan tuvalle, joka kuuleman mukaan oli erityisen hieno. Saunankin tiesin tuvalla olevan.

Muorravaarakka jää taakse.

Jälleen avotunturissa.

Koska Anteripään alue oli minulle ennestään kulkematon, päätin kierrellä sitä hiukan pelkän polun seuraamisen sijaan. Lisäksi halusin kulkea ylhäällä avotunturissa kun se kerran oli mahdollista. Kiersin ensin Muorravaarakan purnuvaaran sivuitse ja nousin sieltä Anteripään huipulle missä tuuli aikalailla. Ilta-aurinko loi säteitään maisemaan ja käytin hyvän aikaa sen kuvaamiseen. Maasto näytti oikein houkuttelevalta ja kulkukelpoiselta täälläkin.

Kullan sävyjä maisemassa.

Auringon viime säteet Rovapään kupeilla.

Kuljin avotunturissa itäänpäin niin pitkälle kuin pystyin ennenkuin lähdin laskeutumaan alas laaksoon. Samalla aurinko painui horisontin taakse ja pääsin siis jälleen kulkemaan loppumatkan tuvalle ensin hämärässä ja sitten niin pimeässä, että otsalamppu täytyi sytyttää kivikossa laskeutumisen ajaksi. Päästyäni alas polulle kulku ilman lamppua sujui taas.

Huippu illan viimeisissä valonsäteissä.

Loppumatka pimeässä.

Anterinmukan tuvalla oli sinne saapuessani pariskunta joka oli juuri ehtinyt tyhjentää saunalta vedet. En viitsinyt alkaa enää vedenkantoon Anterijoesta, vaan jätin saunomisen suosiolla välistä. Tosin suuria intoja löylyyn ei tässä vaiheessa enää ollutkaan. Päivä oli ollut melko pitkä, joten söin iltapalan ja painuin melko nopeasti laverille.

*           *          *

3. Päivä: Anterinmukka - Rovapää - Kuikkapää - Harrijoki - Jyrkkävaara

Yö Anterinmukassa sujui hyvin nukkuen. Koska meitä oli vain kolme tuvassa, sain koko alalaverin käyttööni. Aamulla pariskunnan lähdettyä liikkeelle, minä jäin vielä täydentämään tuvan polttopuuvarastoja. Itse tupa oli juuri niin hieno kuin olin kuullutkin. Todella komeista hirsistä koottu rakennus poikkesi ulkoisen olemuksensa lisäksi myös sisätiloiltaan tavallisista metsähallituksen rakentamista tuvista. Kämpästä löytyi muunmuassa erillinen keittiö ja kuivatushuone. 

Liiteri kämpän portailta kuvattuna. Taustalla Rovapää.

Saunarakennus joenmutkassa

Lähdin lopulta puolenpäivän maissa liikkeelle jatkuvasti paranevaan säähän. Taivas oli vain ohuen pilviharson peitossa ja lämpötila edelleen vaellukselle ihanteellinen. Heti alkuun oli vuorossa nousu Anterijoenlaaksosta Rovapäälle. Halusin tavalliseen tapaan kulkea mahdollisimman paljon ylhäällä tunturissa. Nousu ei ollut mitenkään mahdottoman rankka ja ylöspäästyä Rovapäältä aukenivat todella hienot näkymät tuttuihin maisemiin, hiukan uudesta vinkkelistä.

Rovapäällä. Näkymää koilliseen.

Seuraava etappi: Kuikkapää

Rovapäältä matka jatkui Kuikkapäälle, yhdelle Saariselän komeimmista ja korkeimmista huipuista. Kuikkapään terävän sirppimäinen laki on myös hyvä kiintopiste karttaa tutkiessa. 

Yläilmoissa on mukava kulkea.

Kuikkapään eteläjyrkänne.

Huipulla.

Sitten alkoikin avotunturiosuus olla päätöksessään tämän vaelluksen osalta. Koska autolle täytyi ehtiä jo seuraavaksi päiväksi, olin harkinnut viimeiseksi yöpaikaksi joko uudelleen Sorvusojaa tai vaihtoehtoisesti Jyrkkävaaraa. Koska jälkimmäiseen en ollut aiemmin tutustunut ja se sattui hyvin reitin varrelle, päätin suunnata sen suojiin. Niinpä lähdin tähtäämään Harrijoen latvoille jota seurailemalla oli tarkoitus päästä Muorravaarakan jokivartta kulkevalle polulle.

Alas Harrijoen suuntaan.

Vedenotto ja lounastauko Harrijoella.

Päästyäni Harrijoelle, havaitsin että sitä seuraili pieni polku jota pitkin lähdin kulkemaan. Jossain vaiheessa saavuin sitten Muorravaarakanjoelle, jonka paljon kuljettua polkua lähdin seuraamaan pohjoiseen. Jälleen kohtasin tutut polkumarssin ongelmat: kulku on lähes pelkkää jalkoihin tuijottamista ja homma muuttuu hyvin pitkälle suorittamiseksi. Luontoakaan ei tule katseltua, vaikka tällä välillä kummempia maisemia ei tosin olisi ollutkaan.

Saavuin alkuillasta Jyrkkävaaran tuvalle. Perinteisessä kämpässä oli sekä autio- että varauspuoli joista jälkimmäisessä majaili edellisyöltä tuttu pariskunta. Koska muita yöpyjiä ei saapunut, sain koko autiotuvan omaan käyttööni. Jonkin aikaa valvoin fiilistellen lyhyen vaelluksen viimeistä iltaa erämaassa.

Eräkämpän tunnelmaa kynttilänvalossa.

*          *          *

4. Päivä: Jyrkkävaara - Suomujoki - Aittajärvi

Reissun viimeinen aamu koitti hiukan pilvisenä, mutta edelleen mainiona kulkukelinä. Kuten monilla vaelluksilla, tälläkin kertaa viimeisen päivän ohjelmassa oli luvassa melko jännityksetön polun seurailu autolle. Varustauduin etapille jopa mp3-soittimella korvanappeineen. 

Jyrkkävaaran autio/varaustupa.

Alkumatka osoittautui kuitenkin jännittävämmäksi kuin olin kuvitellut suunnistamisen osalta. Tuskin karttaa vilkaisten lähdin Muorravaarakanjoen ylityksen jälkeen kohti Suomujokea. Ensin mainitun mutkittelusta hämääntyneenä, kiersin kuitenkin uudelleen sen varteen luullen tulleeni jo Suomulle. Pari kertaa jouduin täydellisesti korjaamaan suuntani ja ottamaan lopulta kartan ja kompassin käteeni, ennenkuin pääsin aikomalleni suunnalle. Tälläkin kertaa joki virtasi "väärään" suuntaan, mikä lopulta herätti täysin ajatuksissaankin kulkevan.

Jyrkkävaaran opastekyltit.

Muorravaarakanjoella.

Vihdoin oikeassa suunnassa.

Mutkittelujen jälkeen saavuin Suomujoelle, josta siis alkoi reissun viimeinen osuus. Suomujoki oli toki paikoin ihan hieno, mutta muuten osuus oli kyllä melko lailla odotusten mukainen. Astelin melko ripeään tahtiin Aittajärven ylityspaikalle ja Suomusta yli vaelluskengät jalassa. Vähän taisivat sisältäkin kastua, mutta tässä vaiheessa sillä ei ollut enää merkitystä. Parkkipaikalle saavuttuani havaitsin, että auton ikkunat olivat kuurassa ja niin maata kuin autoakin peitti ohut lumikerros. Sitten reissu olikin jo päätöksessään ja oli aika suunnata takaisin etelään.

Viimeisellä tauolla.

Jälleen ylityspaikalla. 

Lumen peittämällä parkkipaikalla.