Koilliskaira 20.-25.10.2013 (Aittajärvi - Sorvusoja - Muorravaarakka - Anterinmukka - Jyrkkävaara - Aittajärvi)

Syysloman alun neljä päivää olin suunnitellut käyttäväni lyhykäiseen vaellukseen Koilliskairan tutuissa maisemissa. Reissun ainoana tavoitteena oli saada lyhyt irtiotto arjesta rennolla meiningillä. Niinpä jätin teltan suosiolla kotiin ja pakkasin rinkkaan kevyemmän makuupussin, ajatuksena tehdä tupavaellus. Aloituspaikaksi valitsin Aittajärven, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti puiston erämaaosaan. 

*          *          *

1. Päivä: Aittajärvi - Kuotmuttipää - Kaarnepää - Sorvusoja

Kahdeksantuntisen ajomatkan päätteeksi saavuin tällä kertaa kohtalaisen hyvässä kunnossa olevaa hiekkatietä pitkin Aittajärvelle. Pian olin Suomujoen ylityspaikalla rinkka selässä. Kahluuvaijeri joka oli edellisellä vierailullani poistettu käytöstä, oli jälleen paikallaan. Tosin itse en sitä taaskaan käyttänyt vaan kahlasin hyvin vähävetisenä virtaavan joen yli ilman sen tukea.

Suomujoen ylityspaikalla.

Vaijeri oli taas paikallaan.

Koska automatka oli kestänyt pitkälle iltapäivään, pääsin melko myöhään liikkeelle rinkan kanssa. Niinpä ilta alkoi hämärtyä jo noustessani ylös Kuotmuttipään pohjoispuolen rinnettä. Halusin kuitenkin kulkea ennemmin tuntureiden yli kuin kiertää polkua pitkin illan päämäärääni, Sorvusojan autiotuvalle. Kävelin niin pitkään kuin mahdollista ilman otsalamppua. Kartan luku kävi vähässä valossa mahdottomaksi jossain vaiheessa, mutta uskoin muistavani alueen melko hyvin edelliseltä käynniltäni. Siinä vielä Kuotmuttipään huippua kävellessäni alkoi myös sataa räntää, mikä haittasi näkyvyyttä entisestään. Fiilistä keli ei sen sijaan huonontanut, vaan oikeastaan päinvastoin. Tunturin ylittäminen hämärässä ja räntäsateessa tuntui ainakin tässä vaiheessa ihan tunnelmalliselta.

Kaarnepäällä.

Räntäsateessa.

Jossain vaiheessa tuntureiden välisessä satulassa, ymmärsin ajautuneeni liiaksi itään ja otsalamppu oli pakko ottaa käyttöön kartan lukua varten. Korjasin suunnan oikeaksi ja nousin Kaarnepäiden huipulle. Sitten olikin enää laskeutuminen alas Sorvusojalle, jota seuraillen saavuin tutulle tuvalle. Kamiina oli lämmin sillä toinenkin yksinvaeltaja oli sattunut samalle kämpälle. Oli jo myöhä, joten lyhyen jutustelun jälkeen siirryin aika pian laverille eikä unta tarvinnut kauaa hakea.

*          *          *

2. Päivä: Sorvusoja - Ukselmapää - Lumikuru - Muorravaarakka - Anteripää - Anterinmukka

Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana. Tommin, tuvassa yötä viettäneen kulkijan kanssa oli mukava vaihtaa vaelluskokemuksia ja vertailla varusteratkaisuja. Parhaana itseltään puuttuvana esineenä Tommi taisi pitää vaellusmaskottiani Kanelia.

Aamupalalla.

Ilman tarkempaa suunnitelmaa päätin lähteä kohti Paratiisikurua ja tehdä valinnan seuraavasta yöpaikasta myöhemmin. Kun lähdin tuvalta, keli oli lähes täydellinen kulkea, eikä vastaantulijoita näkynyt.

Alkumatkaa Sorvusojalta.

Valon säteitä myöhäissyksyn maisemassa.

Matkan edistyessä, aurinkokin näyttäytyi, tuoden esiin uusia ruskean ja harmaan sävyjä maisemasta. Kulku maistui todella hyvälle.

Rospuuttoajan kauneutta.

Fields of silver.

Tauolla.

Vaikka tarkoitus oli ollut kulkea Paratiisikurun kautta, huomasin huolettomasti kulkiessani ajautuneeni viereiseen kuruun. Koska Paratiisikuru oli kuitenkin jo tullut tähänkin aikaan vuodesta nähtyä, en viitsinyt lähteä kiertämään takaisin, vaan päätin jatkaa eteenpäin. Pidin tauon kurun perukoilla ennen nousua Ukselmapäälle.

Jääveistoksia 1.

Jääveistoksia 2

Ylempänä rinteessä.

Rinnettä noustessa alkoi vastainen tuuli puhaltaa rinkan nyörejä riuhtoen. Joka kerta Ukselmapäällä ollessani on ollut melkoinen tuuli, eikö tämäkään kerta siis tuonut poikkeusta. Pilvet olivat kuitenkin korkealla ja näkyvyys hyvä joka suuntaan. Katselin hetken tuttuja maisemia, pohtien samalla tulevaa kulkusuuntaa. Lopulta päädyin laskeutumaan alas aina kaunista Lumikurua kohti Muorravaarakan jokea ja tupaa.

Ukselmapäällä.

Lumikuruun.

Paikoin vielä ruskan sävyjä.

Nyt jo puuston suojassa.

Lumikurussakaan ei ollut vastaantulijoita. Hakeuduin polulle jota pitkin kuljin aina joelle asti. Muorravaarakanjoen ylitys tuvan kohdalta onnistuu yleensä ainakin kesä- ja syksyaikaan kiviä pitkin hyppimällä jolloin yli pääsee vaelluskengilläkin kastumatta. Tilanne oli sama tälläkin kertaa. Itse tupa oli tyhjä ja vietin siellä rauhallisen lounas/kahvitauon. Edellisiltä reissuilta tuttu tupa oli mukava paikka pitää lepohetkeä. Syömisen päälle oikaisin vielä hetkeksi laverille.  

Muorravaarakanruoktu ja ylityspaikka.

Kahvi vetää vakavaksi.

Koska iltapäivä ei ollut vielä ehtinyt pitkälle, lähdin tauon jälkeen jatkamaan eteenpäin. Päätin suunnata yöksi Anterinmukan tuvalle, joka kuuleman mukaan oli erityisen hieno. Saunankin tiesin tuvalla olevan.

Muorravaarakka jää taakse.

Jälleen avotunturissa.

Koska Anteripään alue oli minulle ennestään kulkematon, päätin kierrellä sitä hiukan pelkän polun seuraamisen sijaan. Lisäksi halusin kulkea ylhäällä avotunturissa kun se kerran oli mahdollista. Kiersin ensin Muorravaarakan purnuvaaran sivuitse ja nousin sieltä Anteripään huipulle missä tuuli aikalailla. Ilta-aurinko loi säteitään maisemaan ja käytin hyvän aikaa sen kuvaamiseen. Maasto näytti oikein houkuttelevalta ja kulkukelpoiselta täälläkin.

Kullan sävyjä maisemassa.

Auringon viime säteet Rovapään kupeilla.

Kuljin avotunturissa itäänpäin niin pitkälle kuin pystyin ennenkuin lähdin laskeutumaan alas laaksoon. Samalla aurinko painui horisontin taakse ja pääsin siis jälleen kulkemaan loppumatkan tuvalle ensin hämärässä ja sitten niin pimeässä, että otsalamppu täytyi sytyttää kivikossa laskeutumisen ajaksi. Päästyäni alas polulle kulku ilman lamppua sujui taas.

Huippu illan viimeisissä valonsäteissä.

Loppumatka pimeässä.

Anterinmukan tuvalla oli sinne saapuessani pariskunta joka oli juuri ehtinyt tyhjentää saunalta vedet. En viitsinyt alkaa enää vedenkantoon Anterijoesta, vaan jätin saunomisen suosiolla välistä. Tosin suuria intoja löylyyn ei tässä vaiheessa enää ollutkaan. Päivä oli ollut melko pitkä, joten söin iltapalan ja painuin melko nopeasti laverille.

*           *          *

3. Päivä: Anterinmukka - Rovapää - Kuikkapää - Harrijoki - Jyrkkävaara

Yö Anterinmukassa sujui hyvin nukkuen. Koska meitä oli vain kolme tuvassa, sain koko alalaverin käyttööni. Aamulla pariskunnan lähdettyä liikkeelle, minä jäin vielä täydentämään tuvan polttopuuvarastoja. Itse tupa oli juuri niin hieno kuin olin kuullutkin. Todella komeista hirsistä koottu rakennus poikkesi ulkoisen olemuksensa lisäksi myös sisätiloiltaan tavallisista metsähallituksen rakentamista tuvista. Kämpästä löytyi muunmuassa erillinen keittiö ja kuivatushuone. 

Liiteri kämpän portailta kuvattuna. Taustalla Rovapää.

Saunarakennus joenmutkassa

Lähdin lopulta puolenpäivän maissa liikkeelle jatkuvasti paranevaan säähän. Taivas oli vain ohuen pilviharson peitossa ja lämpötila edelleen vaellukselle ihanteellinen. Heti alkuun oli vuorossa nousu Anterijoenlaaksosta Rovapäälle. Halusin tavalliseen tapaan kulkea mahdollisimman paljon ylhäällä tunturissa. Nousu ei ollut mitenkään mahdottoman rankka ja ylöspäästyä Rovapäältä aukenivat todella hienot näkymät tuttuihin maisemiin, hiukan uudesta vinkkelistä.

Rovapäällä. Näkymää koilliseen.

Seuraava etappi: Kuikkapää

Rovapäältä matka jatkui Kuikkapäälle, yhdelle Saariselän komeimmista ja korkeimmista huipuista. Kuikkapään terävän sirppimäinen laki on myös hyvä kiintopiste karttaa tutkiessa. 

Yläilmoissa on mukava kulkea.

Kuikkapään eteläjyrkänne.

Huipulla.

Sitten alkoikin avotunturiosuus olla päätöksessään tämän vaelluksen osalta. Koska autolle täytyi ehtiä jo seuraavaksi päiväksi, olin harkinnut viimeiseksi yöpaikaksi joko uudelleen Sorvusojaa tai vaihtoehtoisesti Jyrkkävaaraa. Koska jälkimmäiseen en ollut aiemmin tutustunut ja se sattui hyvin reitin varrelle, päätin suunnata sen suojiin. Niinpä lähdin tähtäämään Harrijoen latvoille jota seurailemalla oli tarkoitus päästä Muorravaarakan jokivartta kulkevalle polulle.

Alas Harrijoen suuntaan.

Vedenotto ja lounastauko Harrijoella.

Päästyäni Harrijoelle, havaitsin että sitä seuraili pieni polku jota pitkin lähdin kulkemaan. Jossain vaiheessa saavuin sitten Muorravaarakanjoelle, jonka paljon kuljettua polkua lähdin seuraamaan pohjoiseen. Jälleen kohtasin tutut polkumarssin ongelmat: kulku on lähes pelkkää jalkoihin tuijottamista ja homma muuttuu hyvin pitkälle suorittamiseksi. Luontoakaan ei tule katseltua, vaikka tällä välillä kummempia maisemia ei tosin olisi ollutkaan.

Saavuin alkuillasta Jyrkkävaaran tuvalle. Perinteisessä kämpässä oli sekä autio- että varauspuoli joista jälkimmäisessä majaili edellisyöltä tuttu pariskunta. Koska muita yöpyjiä ei saapunut, sain koko autiotuvan omaan käyttööni. Jonkin aikaa valvoin fiilistellen lyhyen vaelluksen viimeistä iltaa erämaassa.

Eräkämpän tunnelmaa kynttilänvalossa.

*          *          *

4. Päivä: Jyrkkävaara - Suomujoki - Aittajärvi

Reissun viimeinen aamu koitti hiukan pilvisenä, mutta edelleen mainiona kulkukelinä. Kuten monilla vaelluksilla, tälläkin kertaa viimeisen päivän ohjelmassa oli luvassa melko jännityksetön polun seurailu autolle. Varustauduin etapille jopa mp3-soittimella korvanappeineen. 

Jyrkkävaaran autio/varaustupa.

Alkumatka osoittautui kuitenkin jännittävämmäksi kuin olin kuvitellut suunnistamisen osalta. Tuskin karttaa vilkaisten lähdin Muorravaarakanjoen ylityksen jälkeen kohti Suomujokea. Ensin mainitun mutkittelusta hämääntyneenä, kiersin kuitenkin uudelleen sen varteen luullen tulleeni jo Suomulle. Pari kertaa jouduin täydellisesti korjaamaan suuntani ja ottamaan lopulta kartan ja kompassin käteeni, ennenkuin pääsin aikomalleni suunnalle. Tälläkin kertaa joki virtasi "väärään" suuntaan, mikä lopulta herätti täysin ajatuksissaankin kulkevan.

Jyrkkävaaran opastekyltit.

Muorravaarakanjoella.

Vihdoin oikeassa suunnassa.

Mutkittelujen jälkeen saavuin Suomujoelle, josta siis alkoi reissun viimeinen osuus. Suomujoki oli toki paikoin ihan hieno, mutta muuten osuus oli kyllä melko lailla odotusten mukainen. Astelin melko ripeään tahtiin Aittajärven ylityspaikalle ja Suomusta yli vaelluskengät jalassa. Vähän taisivat sisältäkin kastua, mutta tässä vaiheessa sillä ei ollut enää merkitystä. Parkkipaikalle saavuttuani havaitsin, että auton ikkunat olivat kuurassa ja niin maata kuin autoakin peitti ohut lumikerros. Sitten reissu olikin jo päätöksessään ja oli aika suunnata takaisin etelään.

Viimeisellä tauolla.

Jälleen ylityspaikalla. 

Lumen peittämällä parkkipaikalla.

Käsivarsi 2013: (Kilpisjärvi – Termisjärvi - Porojärvi - Toskaljärvi - Pitsusjärvi - Halti - Ridnicohkka - Govddoskaisi - Lossujärvi - Didnojoki)

Kesän ainoa reissu suuntautui käsivarren erämaahan ilman tarkempia ennakkosuunnitelmia. Ajatuksena kuitenkin kulkea poissa kalottireitiltä niin paljon kuin mahdollista. Koska täysi ympyrälenkki ei houkutellut, toteutin vaelluksen kulkemalla pisteestä a pisteeseen b. Käytännössä siis ajoin auton Norjan puolelle Didnojoen varteen ja polkaisin sieltä mukaan ottamallani fillarilla Kilpisjärven luontotalolle. Lukuunottamatta paria ukkoskuuroa, kelit olivat loistavat. Lämpöä riitti jopa liiankin kanssa, sillä aamuisin auringon kuumentama teltta hoiti herätyksen turhankin aikaisin.

1. Päivä: Kilpisjärvi - Termisjärvi

Lähtö tapahtui iltapäivällä, pyöräilyllä Didnujoen varren autoparkista luontotalolle. Siellä heitin rinkan selkääni ja lähdin Kalottireittiä seuraten nousemaan avotunturiin. Retkeilykeskuksessa nautitun kahvin jälkeen lähtöaika olikin jo pitkällä iltapäivällä, puoli neljän aikoihin.

Pyöräparkki luontotalolla. 

Saanan itäpuolella.

Parin kilometrin patikoinnin jälkeen, sillan kohdalta, käännyin pois Kalottireitiltä ja jatkoin Termisjärvelle vievää polkua. Sitten olikin edessä loivaa nousua ja kulkemista suoraan itään.

Sillalla.

Jo muutaman kilometrin kuljettuani huomasin, että uudet vaelluskengät olivat sittenkin puolta numeroa liian pienet. Lisäksi olin kävellyt niillä aivan liian vähän tätä ennen, joten ne eivät olleet ehtineet kunnolla muotoutua jalkoihin sopiviksi.

Kohti Termisjärveä.

Polkumarssi Termisjärvelle oli aika puuduttava. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut kävellä ylempää huippujen kautta, niin olisi päässyt paremmin maisemia katselemaan ja samalla pois polulta. Termisvaaran pahta oli kuitenkin toki jylhän näyttävä…

Termisvaaran pahtaseinämä ja tupa.

Tupa oli tyhjä, mutta nukuin kuitenkin teltassa pihalla. Yksi keski-ikäinen pariskunta saapui tuvalle myöhemmin illalla. Yritin laittaa teltan aamuauringolta suojaan tuvan varjoon, mutta sopivaa kohtaa ei vain löytynyt, joten teltta oli vielä siirrettävä yön pikkutunneilla tasaisemmalle alustalle.

*          *          *

2. Päivä: Termisjärvi - Gohpevarri - Harrijärvi - Porojärvi

Toisena päivänä aurinko hoiti herätyksen puoli seitsemän korvilla, kuumentamalla teltan tukahduttava kuumaksi. Teltan katolle aseteltu makuupussi antoi kuitenkin unet vielä pariksi tunniksi. Kulku suuntautui ensin Dierpmes Mallan ohi kohti Kutturakurua, jota ennen pidin kuitenkin jo lounastauon.

Dierpmes Malla ja taukopaikka. 

Pian aamiaisen jälkeen nautittavasta lounaasta onkin tullut yleinen tapa retkilläni. Vaikka olen kasvattanut aamupalan kokoa vuosien varrella, energia tuntuu loppuvan aina hyvin nopeasti ja matka vastaavasti sujuu erittäin tahkeasti. Iltaa kohti sen sijaan kulku alkaa joutumaan paremmin. Tämä kaava toistui hyvin selkeästi tälläkin vaelluksella...

Tauon jälkeen nousin ylös Kutturakurun itäpuoleista rinnettä. Jos vaellusfiilis oli ollut hiukan kateissa alkumatkasta, se löytyi lähes välittömästi polulta poistuttuani. Ihmeellistä miten tunnelma erämaassa kulkemisesta muuttui taas niin täydellisesti tällä pienellä toimenpiteellä.

Ylös Kutturakurua. 

Nähdäkseni maisemia, kuljin Gohpevarrin huipun kautta. Ylhäällä oli suurikokoista kivirakkaa mikä teki kulkemisesta vähän työläämpää. Maisemat olivat kyllä ihan nousun arvoiset. Huipulta jatkoin koilliseen tavoitteena Harrijärvi sitten myöhemmin.

Gohpervarrin huipulla.

Alas päästyäni oli vuorossa Siedjonjohkan ylitys. Joella näkyi yksinäinen perhokalastaja joka kulki ylävirtaan kahluusaappaissa. Itse ylitys oli helppo ja sopiva kohta löytyi nopeasti. Ainoana hankaluutena hommassa oli joen rantoja reunustava pajukko jossa pääsi hetkeksi rämpimään.

Kulku helpottui huomattavasti loppu matkasta. Helpolla tunturinummella kulkien ja parin pienemmän nyppylän ylitettyäni saavuin Harrijärvelle. Sen rannalla söin myöhäisen päivällisen ja join kahvit.

Loppumatkan maastoa Harrijärveltä Porojärvelle. 

Tästä jatkoin vielä viimeiset kilometrit tasaisessa varvikossa, ennen pientä kivikko-osuutta Porojärven tuvalle saavuttaessa.

Kivikkoa Porojärvelle saapuessa.

Toisin kuin olin kuvitellut, autiotupa oli tyhjä. Myös tupakirjan mukaan väkeä tuvalla vieraili yllättävän vähän. Ilmeisesti suurin osa Porojärvelle saapuvia on ”lentokoneturisteja”, jotka yöpyvät parin kilometrin päässä Kekkosen vuokrakämpässä.

Laitoin leirin pystyyn ja kävin uimassa virkistävän viileässä järvessä. Räkkää oli jonkin verran, mutta ei kiusaksi asti. Nukkumaan taisin päästä joskus yhden-kahden aikaan yöllä.

Sopiva hetki iltauinnille. 

*          *          *

3. Päivä: Porojärvi - Valtijoki - Toskaljärvi - Pihtsusjärvi

Tällä kertaa olin saanut teltan siinä määrin tunturikoivujen suojaan, että yöunet venyivät pitkälle aamupäivään. Puolen päivän jälkeen pääsin kuitenkin liikkeelle. Matka alkoi siirtymällä Kekkosen kämpän kautta Poroenon kahlaamolle.

Aamupalan jatketta. 

Kyseisellä kämpällä oli useita vieraita, aivan kuten olin arvellutkin. Koska en halunnut joutua heti alkumatkasta juttusille, kiersin tuvan hiukan kauempaa. Porojärven tupakirjan mukaan kesäkuun alussa Poroenon kahlaus oli ollut haastava; vettä lähes miehen vyötärölle asti. Nyt ylitys oli kuitenkin hyvin helppo, vettä parhaimmillaankin vain polveen asti ja virtaus melko vaatimaton. Leveyttä sen sijaan joella riitti.

Poroenon ylitys sujui helposti kosken kohdalta.

Alun perin oli ollut ajatuksena kulkea Somasjärvelle, mutta polun kulkeminen ei oikein edelleenkään houkutellut. Niinpä karttaa hetken katseltuani päätinkin suunnata askeleeni suoraan Pitsusjärvelle Toskaljärven kautta kulkien. Niinpä pari-kolme kilometriä Valtijokea seurailtuani, siirryin sen länsipuolelle ja pidin lounastauon.

Valtijoki. 

Joki ylitetty. Aika pitää lounas/kahvitauko.

Ylhäällä rinteessä oli todellista kulkumaastoa. Tasaisella tunturinummella askel kulki hyvin ja auringonpaisteessa, hienoissa maisemissa pystyi todella nauttimaan Lapin kesästä. Vaellusta parhaimmillaan!

Tunturiylängön kauneutta.

Saavuin Toskaljärvelle ja havaitsin, että sen rannat olivat monin paikoin soisia. Niinpä pysyttelin ylempänä rinteessä ja lähdin kierrämään järveä itäpuolelta kohti kivikkoista kurua. Tähyillessäni järvelle olin näkevinäni sen keskellä tumman kivikon. Näytti kuitenkin siltä kuin kivikko olisi hiljalleen liikkunut. Mukanani oli pikkukiikarit ja aloin niiden avulla tarkastella "kivikkoa" huolellisemmin. Kiikareilla katseltuani tajusin, että "kivikko" olikin vene kalastajineen. Ei ollut tullut mieleenikään, että joku toisi veneen näin korkealle ja kauas.

Saapuminen Toskaljärvelle. Feels like blessed.

Järven luoteiskulmaan päästyäni nousin kivikkoisen kurun ylös ja jatkoin kulkuani pitkin Laforvärrin kuvetta.

Ylös kurua.

Ylhäällä pääsikin taas kulkemaan jonkin matkaa rakkakivikossa. Ilta oli kuitenkin jo viilentynyt ja matkanteko sujui.

Öinen saalistaja.

Pian olikin jäljellä enää laskeutuminen poromiesten kylän läpi Pitsusjärvelle. Teltan laitoin pystyyn Rassejohkan varteen välttääkseni arvelemaani tungosta autiotuvan lähettyvillä.

Pihtsusjärvi keskiyön auringossa. 

*          *           *

4. Päivä: Pihtsusjärvi - Halti - Ritnicohkka - Pihtsusjärvi

Päivän ohjelmassa oli käydä Haltilla ja mahdollisesti Ritnilläkin, kelistä ja puristavista kengistä kärsivien jalkojen kunnosta riippuen. Keli jatkuikin aurinkoisena koko päivän ja jalatkin jaksoivat kantaa…

Pihtsusjärven tupa aamuauringossa.

Polkumarssi Haltin juurelle sujui auringon paahteessa. Ruuhkaa ei ollut, vain pari kahden miehen partiota tuli vastaan Haltin suunnasta. Sen jälkeen en ketään nähnyt koko päivänä.

Kartan kansilehdestä tuttu putous.

Kahvitauolla. Kuinkas muuten.

Haltin kivikkoinen rinne aiheutti jonkin verran kiusaa rakoilla oleville jaloille, mutta äkkiä tuosta selvittiin. Huipulle pääsin hyvässä kelissä ja maisemia kelpasi ihailla. Norjan puolen huippu jäi kuitenkin tälläkin kertaa käymättä.

Huipulla.

Maisemaa Norjan suuntaan.

Lyhyen kuvaus- ja nimenkirjoitustauon jälkeen laskeuduin alas Haltin tuvalle syömään ja antamaan jaloille huilia. Tuvalla vierähtikin sitten pari-kolme tuntia lounaan, päiväunien ja kahvin merkeissä.

Haltin uudella tuvalla.

Kun vihdoin nostin rinkan selkääni palatakseni teltalle, huomasin jalkojen palautuneen siinä määrin, että päätin koukata Ritnicohkkan kautta. Sinne nousu olikin helppo; melkein ylös asti pääsi kulkemaan maalaikkuja pitkin. Ei siis kivikolla kiipeilyä aivan viimeisiä metrejä lukuunottamatta.

Ritnin huipulla.

Ritnin huipulla.

Huiputuksen jälkeen en viitsinyt enää laskeutua polulle, vaan kuljin Ritnin rinteitä yläilmoissa lähes Pitsusjärvelle saakka.

Iltaauringon säteitä.

*          *          *

5. Päivä: Pihtsusjärvi - Pihtsusjoki - Marfejoki - Govddoskaisi - Urtaslaakso - Lossujärvi

Karttaa illalla tutkittuani, päätin lähestyä Lossujärveä Govddoskaisin rinteiden kautta kiertäen. Ajatuksena oli myös käydä ohimennessä kyseisen tunturin huipulla, mutta se suunnitelma jäi toteutumatta..

Aamupuuron keitossa.

Jälleen aurinkoisessa säässä lähdin kiertämään Pitsusjärveä kohti sen pohjoispäätä. Ensin helppo joki, jossa vaelluskengän varsi riitti helposti ylitykseen. Ennen poroaitaa oli pieni hiekkaranta, johon olisi teltankin saanut pystyyn.

Pihtsusjärven pohjoisreunaa.

Pitsusjärven pohjoispää oli kauttaaltaan hienoa kulkumaastoa ja telttailualuetta. Tasainen kivi variksenmarjoilla katettuna tarjosi mukavan taukopaikan.

Taukopaikalla.

Myös pitsusjoen ylitys onnistui vaelluskengillä kahlaten. Sitten alkoikin nousu kohti Kovddoskaisin satulaa puronviertä seuraten. Kartasta olin etukäteen katsellut, että Marfejoessa olisi putous. Ja niinhän siellä olikin, vieläpä hyvin näyttävä sellainen.

Marfejoen putouksella.

Marfejoen putouksella.

Putousta kuvatessa kului useampi tovi. Sen aikana Govddon suunnasta vyöryi ukkosrintama päälle. Parikin kertaa yritin jatkaa matkaa, mutta aina uusi rintama nousi yläpuolelle, enkä uskaltanut lähteä avoimeen kivikkoon sauvojen kanssa ukkosenjohdattimeksi. Ukkonen jyrähteli suoraan yläpuolella sellaisella voimalla että en ollut ennen kokenut. Jossain vaiheessa näin salaman iskevän maahan reilun kilometrin päässä menosuuntaan Govddoskaisin satulassa. Ensi kertaa elämässäni koin jännityksen hetkiä ukkosmyrskyssä.

Taukoa tuli pidettyä ja lounaskin syötyä kolmatta tuntia kestäneessä myräkässä. Sitten alkoi länsitaivaalla kirkastua ja pääsin etenemään Govddoskaisin satulan korkeimman kohdan yli. Huipulle en kuitenkaan uskaltautunut lähteä tuossa kelissä nousemaan.

Lopulta kirkastuu.

Uusia ukkosrintamia näkyi horisontissa ja kuljin siksi sateen kasteleman kivikon mahdollisimman nopeasti. Enää ei kuitenkaan jyrissyt minun kohdallani vaan ukkospilvet kiersivät kulkureittini pohjoisesta.

Sadekamppeissa. Ainoan kerran tällä reissulla.

ran  

Govddon huipun takaisella ruohikkoisella ylängöllä huomasin teltan ja painelin tihkusateessa sitä kohti. Tapasin hiukan pidemmällä patikalla olevan yksinvaeltajan, jonka kanssa tulikin jutusteltua kaikenlaista vaeltamisesta, sekä tietysti juotua kahvit.

Toinen yksinvaeltaja Govddoskaisin rinteillä.

Tunnin jutustelun jälkeen laskeuduin alas Urtasjoen laaksoon helppoa rinnettä hiukan sivulla kivikkoisesta purouomasta.

Alas Urtaslaaksoon.

Sen jälkeen olikin enää jäljellä tylsähkö polkumarssi Lossujärven tuvalle, jonka lähituntumaan laitoin teltan. 

Ennen nukkumaan menoa puhelin vielä hetken tuvassa majailevan kuusihenkisen vaellusryhmän kanssa, sekä istuskelin teltan edessä Norjan suunnalta saapuvia saderintamia seuraillen. Enää ei ukkonen kuitenkaan tullut kohdalle ja siirryin telttaan nukkumaan.

Lossujärven tyyntä pintaa...

...ja sateen rikkomaa.

*          *           *

6. Päivä: Lossujärvi - Didnojoki - parkkipaikka

Aamulla vietin pitkän tovin teltan edustalla makuualustalla maaten, kahvia juoden ja kirjaa lukien. Halua ja aikaa jatkaa vaellusta olisi vielä ollut, mutta jalat olivat sen verran pahasti rakoilla, ettei matkan jatkaminen olisi ollut enää kovin mielekästä. Niinpä nautin viimeisestä aamusta erämaassa pidemmän kaavan mukaan, ennenkuin purin leirin ja nostin rinkan selkääni.

Aamuhetki Lossujärvellä.

Viimeisen päivän polkumarssissa ei ollut suurempaa dramatiikkaa. Päätös reissun lopettamisesta tähän päivään vahvistui kuitenkin hyväksi, siinä määrin jalat alkoivat olla hajalla. Kivikkoinen alamäkipolku oli vähän puuduttavaa kulkemista, vaikka paikoin Didnojoen törmä ja naapurimaan lumihuippuiset vuoret olivatkin ihan hienoa katseltavaa.

Polkua Didnojoen varrella.

Viimeisen päivän taipaleeseen sisältyi muutama tauko ruokailuineen, ennen saapumista iltapäivällä maantien varressa odottavalle autolle.

Viimeiset kilometrit.

Didnon parkkipaikalta ajoin Kilpisjärven tunturikeskukseen kahville ja hain pyörän luontotalolta. Koska keli oli muuttumassa huonompaan, päädyin lähtemään etelää kohti jo samana päivänä. Kyytiin tarttui myös Kilpisjärvellä muutaman päivän telttaillut reppureissaaja. Pääsin jakamaan matkakaverilleni "vaellustietouttani" ja toteuttamaan vielä yhden yön pistäytymisen Pallaksen maastossa.