Käsivarsi 2013: (Kilpisjärvi – Termisjärvi - Porojärvi - Toskaljärvi - Pitsusjärvi - Halti - Ridnicohkka - Govddoskaisi - Lossujärvi - Didnojoki)

Kesän ainoa reissu suuntautui käsivarren erämaahan ilman tarkempia ennakkosuunnitelmia. Ajatuksena kuitenkin kulkea poissa kalottireitiltä niin paljon kuin mahdollista. Koska täysi ympyrälenkki ei houkutellut, toteutin vaelluksen kulkemalla pisteestä a pisteeseen b. Käytännössä siis ajoin auton Norjan puolelle Didnojoen varteen ja polkaisin sieltä mukaan ottamallani fillarilla Kilpisjärven luontotalolle. Lukuunottamatta paria ukkoskuuroa, kelit olivat loistavat. Lämpöä riitti jopa liiankin kanssa, sillä aamuisin auringon kuumentama teltta hoiti herätyksen turhankin aikaisin.

1. Päivä: Kilpisjärvi - Termisjärvi

Lähtö tapahtui iltapäivällä, pyöräilyllä Didnujoen varren autoparkista luontotalolle. Siellä heitin rinkan selkääni ja lähdin Kalottireittiä seuraten nousemaan avotunturiin. Retkeilykeskuksessa nautitun kahvin jälkeen lähtöaika olikin jo pitkällä iltapäivällä, puoli neljän aikoihin.

Pyöräparkki luontotalolla. 

Saanan itäpuolella.

Parin kilometrin patikoinnin jälkeen, sillan kohdalta, käännyin pois Kalottireitiltä ja jatkoin Termisjärvelle vievää polkua. Sitten olikin edessä loivaa nousua ja kulkemista suoraan itään.

Sillalla.

Jo muutaman kilometrin kuljettuani huomasin, että uudet vaelluskengät olivat sittenkin puolta numeroa liian pienet. Lisäksi olin kävellyt niillä aivan liian vähän tätä ennen, joten ne eivät olleet ehtineet kunnolla muotoutua jalkoihin sopiviksi.

Kohti Termisjärveä.

Polkumarssi Termisjärvelle oli aika puuduttava. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut kävellä ylempää huippujen kautta, niin olisi päässyt paremmin maisemia katselemaan ja samalla pois polulta. Termisvaaran pahta oli kuitenkin toki jylhän näyttävä…

Termisvaaran pahtaseinämä ja tupa.

Tupa oli tyhjä, mutta nukuin kuitenkin teltassa pihalla. Yksi keski-ikäinen pariskunta saapui tuvalle myöhemmin illalla. Yritin laittaa teltan aamuauringolta suojaan tuvan varjoon, mutta sopivaa kohtaa ei vain löytynyt, joten teltta oli vielä siirrettävä yön pikkutunneilla tasaisemmalle alustalle.

*          *          *

2. Päivä: Termisjärvi - Gohpevarri - Harrijärvi - Porojärvi

Toisena päivänä aurinko hoiti herätyksen puoli seitsemän korvilla, kuumentamalla teltan tukahduttava kuumaksi. Teltan katolle aseteltu makuupussi antoi kuitenkin unet vielä pariksi tunniksi. Kulku suuntautui ensin Dierpmes Mallan ohi kohti Kutturakurua, jota ennen pidin kuitenkin jo lounastauon.

Dierpmes Malla ja taukopaikka. 

Pian aamiaisen jälkeen nautittavasta lounaasta onkin tullut yleinen tapa retkilläni. Vaikka olen kasvattanut aamupalan kokoa vuosien varrella, energia tuntuu loppuvan aina hyvin nopeasti ja matka vastaavasti sujuu erittäin tahkeasti. Iltaa kohti sen sijaan kulku alkaa joutumaan paremmin. Tämä kaava toistui hyvin selkeästi tälläkin vaelluksella...

Tauon jälkeen nousin ylös Kutturakurun itäpuoleista rinnettä. Jos vaellusfiilis oli ollut hiukan kateissa alkumatkasta, se löytyi lähes välittömästi polulta poistuttuani. Ihmeellistä miten tunnelma erämaassa kulkemisesta muuttui taas niin täydellisesti tällä pienellä toimenpiteellä.

Ylös Kutturakurua. 

Nähdäkseni maisemia, kuljin Gohpevarrin huipun kautta. Ylhäällä oli suurikokoista kivirakkaa mikä teki kulkemisesta vähän työläämpää. Maisemat olivat kyllä ihan nousun arvoiset. Huipulta jatkoin koilliseen tavoitteena Harrijärvi sitten myöhemmin.

Gohpervarrin huipulla.

Alas päästyäni oli vuorossa Siedjonjohkan ylitys. Joella näkyi yksinäinen perhokalastaja joka kulki ylävirtaan kahluusaappaissa. Itse ylitys oli helppo ja sopiva kohta löytyi nopeasti. Ainoana hankaluutena hommassa oli joen rantoja reunustava pajukko jossa pääsi hetkeksi rämpimään.

Kulku helpottui huomattavasti loppu matkasta. Helpolla tunturinummella kulkien ja parin pienemmän nyppylän ylitettyäni saavuin Harrijärvelle. Sen rannalla söin myöhäisen päivällisen ja join kahvit.

Loppumatkan maastoa Harrijärveltä Porojärvelle. 

Tästä jatkoin vielä viimeiset kilometrit tasaisessa varvikossa, ennen pientä kivikko-osuutta Porojärven tuvalle saavuttaessa.

Kivikkoa Porojärvelle saapuessa.

Toisin kuin olin kuvitellut, autiotupa oli tyhjä. Myös tupakirjan mukaan väkeä tuvalla vieraili yllättävän vähän. Ilmeisesti suurin osa Porojärvelle saapuvia on ”lentokoneturisteja”, jotka yöpyvät parin kilometrin päässä Kekkosen vuokrakämpässä.

Laitoin leirin pystyyn ja kävin uimassa virkistävän viileässä järvessä. Räkkää oli jonkin verran, mutta ei kiusaksi asti. Nukkumaan taisin päästä joskus yhden-kahden aikaan yöllä.

Sopiva hetki iltauinnille. 

*          *          *

3. Päivä: Porojärvi - Valtijoki - Toskaljärvi - Pihtsusjärvi

Tällä kertaa olin saanut teltan siinä määrin tunturikoivujen suojaan, että yöunet venyivät pitkälle aamupäivään. Puolen päivän jälkeen pääsin kuitenkin liikkeelle. Matka alkoi siirtymällä Kekkosen kämpän kautta Poroenon kahlaamolle.

Aamupalan jatketta. 

Kyseisellä kämpällä oli useita vieraita, aivan kuten olin arvellutkin. Koska en halunnut joutua heti alkumatkasta juttusille, kiersin tuvan hiukan kauempaa. Porojärven tupakirjan mukaan kesäkuun alussa Poroenon kahlaus oli ollut haastava; vettä lähes miehen vyötärölle asti. Nyt ylitys oli kuitenkin hyvin helppo, vettä parhaimmillaankin vain polveen asti ja virtaus melko vaatimaton. Leveyttä sen sijaan joella riitti.

Poroenon ylitys sujui helposti kosken kohdalta.

Alun perin oli ollut ajatuksena kulkea Somasjärvelle, mutta polun kulkeminen ei oikein edelleenkään houkutellut. Niinpä karttaa hetken katseltuani päätinkin suunnata askeleeni suoraan Pitsusjärvelle Toskaljärven kautta kulkien. Niinpä pari-kolme kilometriä Valtijokea seurailtuani, siirryin sen länsipuolelle ja pidin lounastauon.

Valtijoki. 

Joki ylitetty. Aika pitää lounas/kahvitauko.

Ylhäällä rinteessä oli todellista kulkumaastoa. Tasaisella tunturinummella askel kulki hyvin ja auringonpaisteessa, hienoissa maisemissa pystyi todella nauttimaan Lapin kesästä. Vaellusta parhaimmillaan!

Tunturiylängön kauneutta.

Saavuin Toskaljärvelle ja havaitsin, että sen rannat olivat monin paikoin soisia. Niinpä pysyttelin ylempänä rinteessä ja lähdin kierrämään järveä itäpuolelta kohti kivikkoista kurua. Tähyillessäni järvelle olin näkevinäni sen keskellä tumman kivikon. Näytti kuitenkin siltä kuin kivikko olisi hiljalleen liikkunut. Mukanani oli pikkukiikarit ja aloin niiden avulla tarkastella "kivikkoa" huolellisemmin. Kiikareilla katseltuani tajusin, että "kivikko" olikin vene kalastajineen. Ei ollut tullut mieleenikään, että joku toisi veneen näin korkealle ja kauas.

Saapuminen Toskaljärvelle. Feels like blessed.

Järven luoteiskulmaan päästyäni nousin kivikkoisen kurun ylös ja jatkoin kulkuani pitkin Laforvärrin kuvetta.

Ylös kurua.

Ylhäällä pääsikin taas kulkemaan jonkin matkaa rakkakivikossa. Ilta oli kuitenkin jo viilentynyt ja matkanteko sujui.

Öinen saalistaja.

Pian olikin jäljellä enää laskeutuminen poromiesten kylän läpi Pitsusjärvelle. Teltan laitoin pystyyn Rassejohkan varteen välttääkseni arvelemaani tungosta autiotuvan lähettyvillä.

Pihtsusjärvi keskiyön auringossa. 

*          *           *

4. Päivä: Pihtsusjärvi - Halti - Ritnicohkka - Pihtsusjärvi

Päivän ohjelmassa oli käydä Haltilla ja mahdollisesti Ritnilläkin, kelistä ja puristavista kengistä kärsivien jalkojen kunnosta riippuen. Keli jatkuikin aurinkoisena koko päivän ja jalatkin jaksoivat kantaa…

Pihtsusjärven tupa aamuauringossa.

Polkumarssi Haltin juurelle sujui auringon paahteessa. Ruuhkaa ei ollut, vain pari kahden miehen partiota tuli vastaan Haltin suunnasta. Sen jälkeen en ketään nähnyt koko päivänä.

Kartan kansilehdestä tuttu putous.

Kahvitauolla. Kuinkas muuten.

Haltin kivikkoinen rinne aiheutti jonkin verran kiusaa rakoilla oleville jaloille, mutta äkkiä tuosta selvittiin. Huipulle pääsin hyvässä kelissä ja maisemia kelpasi ihailla. Norjan puolen huippu jäi kuitenkin tälläkin kertaa käymättä.

Huipulla.

Maisemaa Norjan suuntaan.

Lyhyen kuvaus- ja nimenkirjoitustauon jälkeen laskeuduin alas Haltin tuvalle syömään ja antamaan jaloille huilia. Tuvalla vierähtikin sitten pari-kolme tuntia lounaan, päiväunien ja kahvin merkeissä.

Haltin uudella tuvalla.

Kun vihdoin nostin rinkan selkääni palatakseni teltalle, huomasin jalkojen palautuneen siinä määrin, että päätin koukata Ritnicohkkan kautta. Sinne nousu olikin helppo; melkein ylös asti pääsi kulkemaan maalaikkuja pitkin. Ei siis kivikolla kiipeilyä aivan viimeisiä metrejä lukuunottamatta.

Ritnin huipulla.

Ritnin huipulla.

Huiputuksen jälkeen en viitsinyt enää laskeutua polulle, vaan kuljin Ritnin rinteitä yläilmoissa lähes Pitsusjärvelle saakka.

Iltaauringon säteitä.

*          *          *

5. Päivä: Pihtsusjärvi - Pihtsusjoki - Marfejoki - Govddoskaisi - Urtaslaakso - Lossujärvi

Karttaa illalla tutkittuani, päätin lähestyä Lossujärveä Govddoskaisin rinteiden kautta kiertäen. Ajatuksena oli myös käydä ohimennessä kyseisen tunturin huipulla, mutta se suunnitelma jäi toteutumatta..

Aamupuuron keitossa.

Jälleen aurinkoisessa säässä lähdin kiertämään Pitsusjärveä kohti sen pohjoispäätä. Ensin helppo joki, jossa vaelluskengän varsi riitti helposti ylitykseen. Ennen poroaitaa oli pieni hiekkaranta, johon olisi teltankin saanut pystyyn.

Pihtsusjärven pohjoisreunaa.

Pitsusjärven pohjoispää oli kauttaaltaan hienoa kulkumaastoa ja telttailualuetta. Tasainen kivi variksenmarjoilla katettuna tarjosi mukavan taukopaikan.

Taukopaikalla.

Myös pitsusjoen ylitys onnistui vaelluskengillä kahlaten. Sitten alkoikin nousu kohti Kovddoskaisin satulaa puronviertä seuraten. Kartasta olin etukäteen katsellut, että Marfejoessa olisi putous. Ja niinhän siellä olikin, vieläpä hyvin näyttävä sellainen.

Marfejoen putouksella.

Marfejoen putouksella.

Putousta kuvatessa kului useampi tovi. Sen aikana Govddon suunnasta vyöryi ukkosrintama päälle. Parikin kertaa yritin jatkaa matkaa, mutta aina uusi rintama nousi yläpuolelle, enkä uskaltanut lähteä avoimeen kivikkoon sauvojen kanssa ukkosenjohdattimeksi. Ukkonen jyrähteli suoraan yläpuolella sellaisella voimalla että en ollut ennen kokenut. Jossain vaiheessa näin salaman iskevän maahan reilun kilometrin päässä menosuuntaan Govddoskaisin satulassa. Ensi kertaa elämässäni koin jännityksen hetkiä ukkosmyrskyssä.

Taukoa tuli pidettyä ja lounaskin syötyä kolmatta tuntia kestäneessä myräkässä. Sitten alkoi länsitaivaalla kirkastua ja pääsin etenemään Govddoskaisin satulan korkeimman kohdan yli. Huipulle en kuitenkaan uskaltautunut lähteä tuossa kelissä nousemaan.

Lopulta kirkastuu.

Uusia ukkosrintamia näkyi horisontissa ja kuljin siksi sateen kasteleman kivikon mahdollisimman nopeasti. Enää ei kuitenkaan jyrissyt minun kohdallani vaan ukkospilvet kiersivät kulkureittini pohjoisesta.

Sadekamppeissa. Ainoan kerran tällä reissulla.

ran  

Govddon huipun takaisella ruohikkoisella ylängöllä huomasin teltan ja painelin tihkusateessa sitä kohti. Tapasin hiukan pidemmällä patikalla olevan yksinvaeltajan, jonka kanssa tulikin jutusteltua kaikenlaista vaeltamisesta, sekä tietysti juotua kahvit.

Toinen yksinvaeltaja Govddoskaisin rinteillä.

Tunnin jutustelun jälkeen laskeuduin alas Urtasjoen laaksoon helppoa rinnettä hiukan sivulla kivikkoisesta purouomasta.

Alas Urtaslaaksoon.

Sen jälkeen olikin enää jäljellä tylsähkö polkumarssi Lossujärven tuvalle, jonka lähituntumaan laitoin teltan. 

Ennen nukkumaan menoa puhelin vielä hetken tuvassa majailevan kuusihenkisen vaellusryhmän kanssa, sekä istuskelin teltan edessä Norjan suunnalta saapuvia saderintamia seuraillen. Enää ei ukkonen kuitenkaan tullut kohdalle ja siirryin telttaan nukkumaan.

Lossujärven tyyntä pintaa...

...ja sateen rikkomaa.

*          *           *

6. Päivä: Lossujärvi - Didnojoki - parkkipaikka

Aamulla vietin pitkän tovin teltan edustalla makuualustalla maaten, kahvia juoden ja kirjaa lukien. Halua ja aikaa jatkaa vaellusta olisi vielä ollut, mutta jalat olivat sen verran pahasti rakoilla, ettei matkan jatkaminen olisi ollut enää kovin mielekästä. Niinpä nautin viimeisestä aamusta erämaassa pidemmän kaavan mukaan, ennenkuin purin leirin ja nostin rinkan selkääni.

Aamuhetki Lossujärvellä.

Viimeisen päivän polkumarssissa ei ollut suurempaa dramatiikkaa. Päätös reissun lopettamisesta tähän päivään vahvistui kuitenkin hyväksi, siinä määrin jalat alkoivat olla hajalla. Kivikkoinen alamäkipolku oli vähän puuduttavaa kulkemista, vaikka paikoin Didnojoen törmä ja naapurimaan lumihuippuiset vuoret olivatkin ihan hienoa katseltavaa.

Polkua Didnojoen varrella.

Viimeisen päivän taipaleeseen sisältyi muutama tauko ruokailuineen, ennen saapumista iltapäivällä maantien varressa odottavalle autolle.

Viimeiset kilometrit.

Didnon parkkipaikalta ajoin Kilpisjärven tunturikeskukseen kahville ja hain pyörän luontotalolta. Koska keli oli muuttumassa huonompaan, päädyin lähtemään etelää kohti jo samana päivänä. Kyytiin tarttui myös Kilpisjärvellä muutaman päivän telttaillut reppureissaaja. Pääsin jakamaan matkakaverilleni "vaellustietouttani" ja toteuttamaan vielä yhden yön pistäytymisen Pallaksen maastossa.