Pallas 2014: (Kerässieppi - Pahajoki - Rautulampi - Hannukuru - Nammalakuru - Sieppikero - Kerässieppi)

Markon kanssa Kebnekaiselle tehdyn vaelluksen jälkeen jäi vielä menohaluja ja niinpä päätin käydä vielä toisella lyhyehköllä kierroksella Lapissa. Koska vaelluksille tuli väliä vain muutama päivä, ei hirveitä haluja pitkään automatkaan kuitenkaan ollut. Niinpä päätin mennä siihen lähimpään patikoimisen arvoiseen Lapin kohteeseen eli Pallakselle. Koska Pallaksen perusreitti oli tullut melko tutuksi edellisillä vierailuilla, päätin kokeilla hiukan erilaista reittiä. Olikin juuri sopiva hetki ottaa käyttöön taannoin suunnittelemani ympyrälenkki, jossa Kerässieppi toimi retken alku- ja päätepisteenä.

*          *          *

1. Päivä : Kerässieppi - Pahajoki

Synkässä säässä, ukkosen jyristessä saavun Muonioon myöhään iltapäivästä. Sonkamuotkassa nautitun perinteisen 50 sentin munkkikahvin jälkeen ajan auton Kerässiepin tien varteen ja nostan rinkan selkääni. Ajatus on ensi alkuun pyrkiä länteen ja Pahajoesta yli. Koska on jo myöhä arvelen hakevani telttapaikan joen varresta. Patikalle päästyäni sade on jo loppunut ja ukkonenkin siirtynyt kauemmaksi.

Alkumatkasta poroaidalla.

Siitä kohti, mistä Raijanselän eteläreuna alkaa kohoamaan, kuljen sen poikki länteen. Saavun nopeasti rikkonaiseen ja pienipiirteiseen maastoon, jonka keskellä Pahajoki  kiemurtelee lukemattomin koukeroin. Pahaojan ylitystä olen etukäteen reittisuunnitelmaa tehdessä pohtinut ja se osoittautuukin hiukan haasteelliseksi. Joen varsi on pusikkoista ja vetistä, rantatörmät paikoin jyrkähköt ja virtaus melko voimakas. Lisäksi uoma on monissapaikon vähän turhan syvä kahlaamiseen. Jonkin aikaa joen vartta kuljettuani löydän kuitenkin kohtuullisen ylityspaikan. Vettä on melkein nivusiin asti ja lopussa joudun vielä taiteilemaan puoliksi veteen kaatuneen rungon yli kahlausta suorittaessani. Ehkäpä haastavin ylitys mitä olen Suomen puolella tehnyt.

Pahajoki ja ylityspaikka.

Vastarannalle päästyäni, nousen joen törmän päälle, josta löytyykin tasainen telttapaikka. Vaikka Pahaojan vesi ei kylmää ja täysin kirkasta olekaan, arvelen sen kelpaavan juomavedeksi. Pyrin kuitenkin juomaan sitä mahdollisimman vähän. Iltatoimia tehdessä ja telttaan siirtyessä sumu nousee ympäröivästä maastosta kietoen maiseman sisäänsä.

Telttapaikka Pahajoen rantatörmällä.

*          *          *

2. Päivä: Pahajoki - Könkäsentunturi - Ruototunturi - Outtakankielinen - Rautulampi

Yön aikana sumu on hävinnyt ja aurinko paistaa poutapilvien lomasta. Teen tavanomaiset aamutoimet, lukuunottamatta isompaa nestetankkausta. Vettä toki otan pulloihin mukaan, mutta toivon löytäväni puhtaampaa vettä piakkoin matkani varrelta. En viitsi juoda vettä Pahajoesta enempää kuin on pakko. Puolenpäivän aikaan lähden päivän taipaleelle, joka pitää sisällään niin metsää, kuin tunturinhuippujakin.

Villiä luontoa.

 Päivän ensimmäinen tavoite on kulkea pohjoiseen ja nousta Könkäsentunturille. Alkumatka taittuu tiheähkössä metsikössä melkoisessa kuumuudessa. Myös hyttysiä on ihan riittävästi. Kuljen ensin alamaissa, kunnes karttaa katsottuani korjaan suuntaani ja nousen ylemmäs rinteelle, saapuen lopulta Könkäsennenän vaaran laelle. Sen verran puusto harvenee, että erotan edessäpäin tunturin paljaan laen. Reilun kilometrin kuljettuani nousen avotunturiin ja saavuin Könkäsentunturin laelle.

Ensimmäinen laki saavutettu, toinen näkyy edessäpäin.

Huipulla navakka tuuli karkottaa räkän välittömästi. Pidän pienen huili- ja vesitauon tähystäen samalla taivalta eteenpäin. Sitten nostan jälleen rinkan selkääni ja lähden kohti Ruototunturia.

Takaisin alamaastoon.

 Alhaalla metsässä iskee jälleen melkoinen lämpö. Pidän kuitenkin ohuen takin ja verkkohatun ylläni. Räkkää on niin paljon, että jopa kuumuus on parempi vaihtoehto, kuin syötävänä oleminen. Eteen tulevat Vittavaaran ja Kuusivaaran pujottelen ensinmainitun oikealta- ja jälkimmäisen vasemmalta puolelta. Onnistun lopulta myös löytämään puhdasta vettä ja sitä myötä korjattua nestetasapainoa paremmaksi.

Soisessa maastossa.

Parin tunnin taivalluksen jälkeen saavun Ruototunturin laelle. Kontrasti metsän ja avotunturin kesken on yhtä suuri kuin edelliselläkin huipulla: metsässä vallinneen kuumuden jälkeen, kova tuuli joka ajaa räkän pois, mutta on niin kylmä että vedän takin ylleni. Maisema Ruototunturilta on upea ja vietän huipulla hyvän mittaisen tauon. Kahvin keittoon saakka vesi ei tosin harmillisesti riitä...

Ruototunturin huipulla.

Huipulta Pallaksen suuntaan.

Outakkan aavaa.

Sitten onkin vuorossa päivän viimeinen metsäinen osuus. Laskeudun alas jatkaen edelleen pohjoisen/koillisen suuntaan nyt kohti Ounastuntureiden eteläpäätä ja Outtakkan kuvetta. Selviän yhdellä pienehköllä suon kierrolla, ennenkuin pääsen jälleen kapuamaan rinteeseen. Nousen Outtakankieliselle ja siitä edelleen Putkivaaran ja Pikku-Outtakkan sivuitse länsipuolelta. Löydän vettä ja pidän myöhäisen päivällistauon. 

Outtakkan itäpuolisilla rinteillä.

Päivällisen jälkeenkin matkaa aikomalleni leiripaikalle on vielä useampi kilometri. Ilta-auringossa tummana hehkuvien pilvien maalaamaa maisemaa on hieno katsella, mutta muuten alkaa matkanteko hiukan jo puuduttamaan. Kulku käy vielä Rautuojan yli ja sitten Rautuvaaran kuvetta myötäpäivään kiertäen.

Porot harjanteella auringon laskiessa.

Lopulta saavun Rautuvaaran länsipuolella sijaitsevalle pienelle Rautulammelle. Idästä päin lampeen laskee kirkas puro, jonka varrelle pystytän teltan. Hiukan pitkäksi venähtäneen päivän jälkeen syön pikaisesti iltapalan ja painun makuupussiin.

Rautulammen leiripaikka.

*          *          *

3. Päivä: Rautulampi - Outtakka - Hannukuru

Taivas on aurinkoinen ja poutapilvinen vaelluksen kolmannen päivän aamuna. Rautulampi on maisemassaan ja rauhallisuudessaan kenties hienoin paikka, jossa olen Pallaksen alueella leiriä pitänyt. Koska tänään on vuorossa vain lyhyt siirtymätaival, päätän jäädä hieman pidemmäksi aikaa paikalleni nauttimaan hienosta päivästä.

Aamupäivä Rautulammella.

Made in heaven?

Vasta kolmen aikaa iltapäivällä puran leirin ja lähden liikkeelle. Nousen helppokulkuista Rautuvaaran rinnettä ylöspäin. Vaikka  alue on tuttu useilta edellisiltä vierailuilta, maasto näyttää tästä vinkkelistä siinä määrin erilaiselta, että voisi melkein kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin Ounastuntureilla. Laella keittelen ja syön lounaan maisemia ihaillen.

Kuvauksellinen poro.

Rautuvaaralla.

 Lounaan syötyäni laskeudun Rautuvaaralta alemmas Outtakkaan suuntaan, hiukan soiseen maastoon. Tuulenvireen heikettyä, hyttyset käyvät kimppuun. Eivät tosin likimainkaan niin häiritsevästi kuin edellispäivänä. Löydän vettä jostain Rautuojaan laskevasta pikkupurosta ja jatkan kulkuani kaakkoon. Vuorossa on nousu Outtakkalle.

Virkistäytymistä purossa.

Soisessa maastossa.

Hyvällä säällä Outtakka on mielestäni ehdottomasti parhaita näköalapaikkoja koko kansallispuiston alueella ja siksi en pidäkään kiirettä, vaan venytän taukoa kaikessa rauhassa. Lopulta hiukan ennen yhdeksää nostan rinkan selkääni ja laskeudun Pahakurun kämpälle. Pysähdyn hetkeksi jutustelemaan parin vaeltajan kanssa täyden tuvan nuotiopaikalla. Yöpaikan olen kuitenkin valinnut täksi yöksi saunomismahdollisuuden perusteella.

Outtakkan huipulla.

Blogin otsikolle uskollista retkeilyä.

Siirryn siis Hannukuruun, jossa pari telttaa on pystyssä niille osoitetulla alueella. Etsin omalle majoitteelleni aamuauringolta suojaisen paikan ja ruokailen saunaanpääsyä odotellessani. Erillinen telttailualue rajoittaa hiukan retkeilijän vapautta, mutta on kuitenkin ihan perusteltua suuren kävijämäärän aiheuttaman maastonkulumisen hallitsemiseksi. Puolenyön maissa pääsen saunomaan täysin omassa rauhassani. Haukkajärvessäkin käyn saunasta uimassa kolmesti.

Hannukurun sauna.

Yöuinnilla.

*          *          *

4. Päivä: Hannukuru - Nammalakuru

Nousen vasta puolenpäivän aikaan ja lähden iltapäivästä liikkeelle. Tänään on ohjelmassa reissun ainoa päivä Hetta-Pallas reitillä ja sitäkin vain lyhyehkö siirtymä, joten aikaa hienosta kelistä ja maisemista nautiskeluun on riittämiin. Siirryn ensin Ounas- ja Pallastunturien välissä sijaitsevan Suastunturin yli Suaskuruun, jonka pohjalla olevalla kodalla vietän lyhyen lounastauon.

Tuolta on tultu.

Hetta-Pallas reitillä on pitkospuut märemmissä paikoissa.

Lumikeron kyömy kohoaa edessäpäin.

Lounaalla.

Seuraavat 400 korkeuserometriä ylöspäin vievät Pallaksen pohjoisimman huipun, Lumikeron laelle. Matkalla vastaan tulee yksi ripariryhmä. Koska olen maisemien puolesta jälleen "mestoilla", on aika pitää tauko. Hakeudun laakean huipun itäpuolelle rinteeseen, sopivaan tuulensuojaan kallioportaan juureen. Onnistun kuitenkin kaatamaan kahvia varten kantamani vedet maahan ja joudun vedenhakureissuun. Kolmevarttiseksi venyneen patikan päätteeksi olen jälleen kahvinkeittopuuhissa rinkkani luona. Melko pitkälle alarinteeseen jouduin hakeutumaan, ennenkuin pieni puro, matalan pajukon seasta löytyi.

Kerrankin hymyilyttää kuvassa.

Vesi mukana kahvinkeitossa.

Hyvän mittaisen tauon jälkeen siirryn Montellin majalle, jossa nautin myöhäisen päivällisen. Sää pysyy jatkuvasti kertakaikkisen hienona.

Poroaidalla.

Huolimatta ruuhkaisuudestaan, olen valinnut Nammalakurun seuraavaksi yöpaikaksi, sillä haluan käydä katsastamassa metsähallituksen uuden autio-/varaustuvan. Uusi kämppä on sijoitettu toiselle puolelle kurua kuin vanha ja näkyykin sijaintinsa ja värinsä ansiosta kauaksi ympäröivään maisemaan. Sisäänkin käyn melko täyteen kämppään kurkistamassa. Vanhaan, hirsistään tunnelmallisesti harmaantuneeseen ja maisemallisesti aivan toista luokkaa olevaan tupaan verrattuna uusi on kuitenkin pieni pettymys, vaikka varmasti suurta kävijävolyymia palveleekin. Itse siirryn kuitenkin kurun vastakkaiselle rinteelle vanhan tuvan tietämille, josta löydän tasaisen paikan teltalleni.

Uusi tupa näkyy kauas.

Nammalakurun uusi autio-/varaustupa.

Telttapaikka.

*          *          *

5. Päivä: Nammalakuru - Keräskero - Palokero - Sieppikero - Kerässieppi

Herään yhdeksän aikaan, mutta sen lisäksi että yön on tuullut, nyt myös sataa. Jatkan unia vielä pari tuntia. Kun nousen teltasta sadepilvet ovat väistyneet ja keli näyttää paranevan. Kuivattelen telttaa puun oksalla samalla kun syön aamupalaa. Tänään on tämän vaelluksen vimeinen päivä ja suunta on kohti autoa ja Kerässieppiä. Vielä pääsee kuitenkin muutaman tunturin laelle kipuamaan. Ensimmäinen etappi vie Pikkuvaarojen kautta Keräskerolle ja sieltä edelleen Palokerolle.

Jälleen poissa polulta. Edessä päivän taivalta Keräskerolta länteen.

Keräskeron ja Palokeron välissä on hiukan soinen kuru, jonka poikki kulkeminen sujuu kuitenkin ongelmitta. Yksi suunnistusrastikin näkyy maastossa. Ilmeisesti Tunturisuunnistuksen peruja. Kurun jälkeen saavun lyhyen nousun päätteeksi Palokerolle.

Palokeron huipulla.

 Juomatauon jälkeen lähden jatkamaan matkaa. Jäljellä on vielä päivän korkein huippu, Sieppikero. Laskeudun alas komeaan metsään, joka on päiväkirjani mukaan "täynnä konkeloita, pystykeloja ja tuulenkaatoja". Kurun pohjalla Kortevuoma ei tuota kummempia ylitysongelmia. Nammalajoenkin kahlaan yli vaelluskengät jalassa. Hiukan tosin toinen kenkä kastuu, mutta sillä ei ole tässä vaiheessa suurempaa väliä.

Metsärinteessä.

Matkaevästä.

 Sitten on vuorossa reissun viimeinen nousu. Jonkin verran laittaa hengästyttämään, vaikka ei kovin pitkä olekaan. Suhteellisen lyhyen rupeaman jälkeen saavun tuulisen Sieppikeron upeisiin maisemiin. 

Sieppikerolla.

Vielä hienoissa maisemissa.

Löydän sopivan kallioseinämän selkäni taakse ja virittelen vielä kerran lounaan päälle kahvit. A.E. Järvisen Särkyvää kirkkautta on oikeassa ympäristössään. 

Reissun viimeiset kahvit.

Sitten on jäljellä enää siirtymä autolle. Osan matkaa kuljen löytämääni mönkijäuraa seuraten, osan omia polkujani. Sieppijärven tuntumassa joudun hiukan haeskelemaan reittiä soisessa maastossa. Poroaidan alituksen päädyn lopulta tekemään suon keskellä, mutta selviän kummemmin kastumatta. Lopun hillasuo pysäyttää kulkuni hetkeksi ja kerään "soiden kultaa" pienen purkillisen. Sitten saavun Kerässiepin tupien pihapiiriin, josta kävelen tien varteen autolle ja suuntaan kohto etelää.

Sieppijärvellä.

Reissusaalis.