maanantai 27. heinäkuuta 2015

Koilliskaira 2015/heinäkuu (Kemihaara-Korvatunturi-Jauru-Vongoiva-Vuomapää-Kemihaara)






Heinäkuulle sattui kalenteriin tyhjä viikko, jonka päätin hyödyntää Lapin vaelluksen muodossa. Aamulla liikkeelle lähtiessä mukaan valikoitui Koilliskairan kartta, hetken tuuminnan tuloksena. Sodankylässä pidin sitten pienen kartantutkimistauon, jonka seurauksena käänsin auton keulan kohti Kemihaaraa. Sieltä käsin vaellus suuntautui Kemin-Sompion alueelle, joka oli minulle vielä ennen kulkematonta seutua.

*          *          *


1. Päivä: Kemihaara - Vieriharju




Ajoin lähes koko päivän, ja saavuin Kemihaaran parkkipaikalle melko myöhään illalla, jossa pidetyn illallis/kahvitauon jälkeen sain rinkan selkääni kymmenen aikoihin.

Kaikki hyvät retket alkavat kupillisella kahvia.

Kartan pikaisella vilkaisulla päätin lähteä polkua pitkin kohti Manto-ojan kämppää. Tullessani polkujen risteykseen muutaman kilometrin patikoinnin jälkeen, vaihdoin kuitenkin illan etapiksi Vieriharjun. Kartta näytti Korvatunturin olevan aivan iskuetäisyydellä tuvasta ja sen näkeminen oli ollut jo vuosia suunnitelmissa.

Poroaidasta läpi.

Kohti Vieriharjua.

Puolen yön maissa saavuin tyhjälle kämpälle. Laverin patjat näyttivät siinämäärin houkuttelevilta pitkän päivän jälkeen, että päätin unohtaa teltan pystyttämisen siltä yöltä ja nukahdin lähes välittömästi makuupussiin päästyäni.

Vedenhaussa.


*          *          *

2. Päivä: Vieriharju - Korvatunturin murusta - Manto-Oja



Ikkunoihin edellisiltana asettelemani patjat pitivät kämpän pimeänä ja nukuinkin pitkälle aamupäivään. Tupa oli edelleen tyhjä, kun keittelin aamupuurot ja lähdin kohti rajaa päivärepun kanssa.

Korvatunturille vievän reitin viittamerkinnät ohjaavat kohti rauhanpaalua, mutta itselläni kiinnostuksen kohteena olivat kuitenkin näkymät Korvatunturille.


Aamiaisella.

Tuvalta lähdössä.
Kuukkeli.

Jossain vaiheessa onnistuin siirtymään pois kesäreitiltä talvireitille. Mönkijänuran jatkuessa vetiselle suolle jouduin sitten hakemaan omaa reittiä suon poikki. Kuljettava kohta onneksi löytyikin ilman että tarvitsi lähteä koko aapaa kiertämään. Suo oli kyllä todella upean näköinen, joten tämä poikkeama reitiltä ei harmittanut.


Rakitsanaapa.

Suon kauneutta.


Siitä yli.

Suon jälkeen siirryin metsän poikki takaisin polulle. Suomen rajavyöhykkeelle ei ollut ilman lupia asiaa, joten tällä kertaa täytyi tyytyä nousemaan vain Korvatunturinmurustalle. Hetken kyllä ajatus koukata idemmäksi kiusasi mieltä...


Korvatunturi murustalta kuvattuna.
Kahvit Korvatunturia katsellen. Paras paikka löytyi nuotiopaikan liiterin katolta.

Kaveri housunlahkeella.

Sää oli suotuinen, joten Korvatunturia saattoi ihailla ja kuvata hyvin muutaman kilometrin päästäkin. Korvatunturi onkin erikoisen muotonsa ja metsämerestä yksin nousevan ylväytensä ansiosta Suomen vaikuttavimpia tuntureita. Parin tunnin kahvi/kuvaushetken jälkeen lähdin paluumatkalle tällä kertaa polulla koko matkan pysyen.

Tuvalla pidetyn lyhyen päivällistauon jälkeen nostin rinkan selkääni ja lähdin eteenpäin kohti Mantoselkää.

Poroaidasta ali.
  
Ajatus oli siirtyä telttailemaan seuraavaksi yöksi vähän pohjoisemmaksi puron varteen. Päädyin kuitenkin jonkin matkaa kuljettuani kääntymään kohti Manto-ojan tupaa. Vesitilanne suon reunan puroissa näytti siinä määrin huonolta, että päätin varmistaa veden saannin Manto-ojasta. Parin-kolmen kilometrin patikoinnin jälkeen saavuin tyhjälle tuvalle jonka lähistölle pystytin teltan.


Telttapaikka.


Telttaa pystyttäessäni huomasin toisen päätykaaren puuttuvan. Viriteltyäni sauvoista kaaren korvikkeen painuin melko nopeasti nukkumaan.

Reissun ensimmäinen telttakaariviritelmä.




Manto-ojan varrella.


*          *          *

3. Päivä: Manto-oja - Kuusi-Mantoselkä - Pieni Kokkopää - Jauru





Tuvassa syödyn aamiaisen jälkeen nostin rinkan harteille ja lähdin kulkemaan mönkijäuraa pohjoiseen, rajaa kohti. Ajatus oli kulkea rajan viereisten vaarojen ylui luoteeseen ja päästä illaksi Jaurujoelle.

Teltan kuivausta.

Liikkeelle lähdössä.

Pari kilometriä patikoituani, tulin Kuusi-Mantoselälle ja hylkäsin mönkijän uran. Siitä suunnistin vaaran yli pyrkien helppoon kohtaan tulevassa suon ylityksessä, joka sujuikin suunnitellusti. Sen verran tosin suolla kadotin suuntavaistoni, että kun kuusen juurella pidetyn tauon jälkeen lähdin jatkamaan matkaa, olin lähdössä koilliseen, aiotun lännen sijaan. Kompassista piti parikin kertaa tarkistaa suunta ennenkuin uskoin sen olevan oikeassa.

Tunnelmallista suomaastoa.

Helppokulkuista.

Suon jälkeen matka jatkui Kuusi-Mantoselän toisen harjanteen yli. Siitä nousin puron ylityksen jälkeen edelleen Rakitsoille. Maasto oli suhteellisen helppokulkuista. Oikeastaan vain pienet suojuotit ja kaatuneet puunrungot vaativat huomiota reittiä valitessa.

Karhun pesäkin löytyi. Sisään en lähtenyt ryömimään.

Sää jatkui poutapilvisenä ja viileähkönä koko päivän. Siis mitä paras keli kulkea. Lounastauon pidin jossain välissä Rakitsoja ylittäessäni. Räkkää oli niin paljon että vedin verkkohatun päähäni ruokaperäisten ajaksi.

Sääski. Ei vuosimiljoonien takaa meripihkassa, vaan tuoreeltaan lounaskipossa.

Sitten pääsinkin nousemaan reissun ensimmäiselle tunturille, aivan rajavyöhykkeen pinnassa kohoavalle Pieni Kokkopäälle. Sen avoimelta huipulta pääsin katselemaan Venäjän ja Suomen puolen maastoa tunturinlakineen ensi kertaa tästä suunnasta.


Näköaloja Pieni Kokkopäältä.

Huipulla kahvitauko.

Maisemien katselun jälkeen matka jatkui Rajavaarojen sivuitse Jaurulle. Viimeisen vaaran päällä oli pätkä vaivaiskoivikkoa kulkua hidastamassa.

Jaurun ylitys oli itsessään helppo. Osuin suoraan sellaiseen kohtaan jokea, jossa virran keskellä pieni saareke jakoi vedet kahtia. Vettä ei ollut parhaimmillaankan kuin vähän polven yläpuolelle.

Koivikossa.

Jaurusta yli.

Joen korkea törmä näytti loistavalta leiriytymispaikalta. Päädyin kuitenkin vaihtamaan telttapaikkaa ennätykselliset kolme kertaa illan/yön aikana, kun aina tuntui jokin epätasaisuus selän alla. Hyttysiä oli seurana enemmän kuin tarpeeksi, joten ulkona paikallaan oleskelua ei tullut paljoa harrastettua. Päivälle oli myös kertynyt aika paljon pituutta poluttomassa maastossa, joten siirryin pian normaalien leiriaskareiden jälkeen telttaan ja nukkumaan.

Illan ensimmäinen telttapaikka...


*          *          *



Koska Presidentinkuru oli kartan mukaan lähellä, päätin käydä sitä katsastamassa. Jätin siis aamulla leirin purkamatta ja lähdin päivärepun kanssa kohti kurua. Kuljin aivan rajavyöhykkeen pintaa sen keltaisia merkkejä seuraten.

Teltan asukit.

Kuru ei ole kovin syvä itäpäästään, joten kuljin sieltä sen poikki ja ylös Naalinpäänhännän huipulle. Hiukan puusto oli tiellä, jotta olisi kunnolla kurun pohjalle nähnyt. En tiedä olisiko näkymät olleet paremmat toiselta puolelta. Rajavyöhykkeen keltaiset merkit kulkivat aivan huipun kohdalta, vaikka kartasta sai sellaisen kuvan, että linja menisi rinteestä. Laskeutuminen alas tapahtui kurun länsipuolta kiertäen. Näin ei tarvinnut kulkea edestakaisin samaa matkaa.

Presidentinkuru.
Vanhaa poroaitaa.

Teltalla pidetyn lounas- ja torkkutauon jälkeen pakkasin tavarat rinkkaan ja lähdin siirtämään leiriä lähemmäs avotunturia. Ajatus oli päästä seuraavana päivänä nousemaan paljakkaan. Seurailin poroaitaa ja mönkijäuraa jotka johtivat kohti Iso-ojaa.






Kelorungon pienoismaailma.

Olin alunperin ajatellut kulkea aina Purnuojalle saakka, mutta polun seurailu alkoi hiukan kyllästyttää ja päätinkin nousta avotunturiin jo Kuusikurusta. Samalla päivämatka lyheni ja sain melkein "lepopäivän" sopivasti keskelle viikkoa. Tällä pätkällä kokeilin ainoan kerran tämän reissun aikana laittaa OFFia. Auttoihan se vähän, mutta oikeastaan liikkeellä ollessa räkkä ei juuri haittaa ja pysähdyksissä myrkyistä on vain vähän hyötyä.

Teltan pystytyspuuhissa.

Todella mukava (ja tasainen) telttapaikka löytyi aivan purojen yhtymäkohdasta. Pienemmässä purossa oli sopiva lampare peseytymistä varten ja teltan vieressä kasvaneesta katajasta sain tehtyä aikani kuluksi paremman teltankaarenkin. Hyttystäkin oli selvästi Jaurun vartta vähemmän.

Toimiva telttakaari.

Toimiva telttakaari 2

Toimiva telttakaari 3

Iltapalalla.


*          *          *


Edellisen vuorokauden pidemmän levon tunsi herätessä niin kehossa kuin mielessäkin. Kilometrejä haaliessa ja vaellusta ylipäänsä liikaa suorittaessa, maisemiin usein turtuu ja luontoon liittyvät elämykset jäävät vähäisiksi. Itse olenkin pyrkinyt siitä pois. Liikuntaa ja suorittamista kun saa tehdä arjessakin aivan kylliksi. Tosin siitäkin huolimatta päivämatkat monesti venähtävät pitkänlaisiksi ja tänäkin päivänä alkoi lopputaipaleella meno olla vähän väsynyttä.

Aamukahvilla.

Tänään oli ohjelmassa retken ainoa päivä avotunturissa. Matkareitti oli vielä aamulla aika lailla auki, mutta Vongoivalla ainakin oli tarkoitus käydä kääntymässä. Tässä vaiheessa suunnittelin vielä iltasaunaa Anterinmukassa tai Tahvontuvalla...

Matkaseuraa.

Aamutoimien jälkeen nostin rinkan selkääni ja lähdin nousemaan ylös Kuusikurua. Maasto puron varressa oli ihan kulkukelpoista, mutta ajauduin silti pikkuhiljaa ylemmäs rinteeseen tasaisempaa reittiä hakiessa. Kävelin koko kurun halki aina länsipäähän saakka, josta nousin avotunturiin. Matkalla eteen tuli pari poikittaista purouomaa, jotka jouduin kulkemaan pohjan kautta koukaten.

Ylitys puunrunkoa pitkin.
Lounas avotunturin rajalla.

Metsästä päästyä tuuli häivytti välittömästi loputkin hyttyset ympäriltä. Kuusikuru avautui upeasti alapuolella idän suuntaan ja kaikkialla ympärillä kohosivat avoimet tunturinlaet. Keli oli oikeastaan paras mitä toivoa saattoi ja parani päivän mittaan niin, että viimeiset kuvat otin upeassa ilta-auringossa.

Kuusikurun korkeimmalla kasvava kuusi?


Lopultakin avotunturissa.

Päästyäni huippujen väliseen satulaan, otin päivärepun selkääni ja lähdin kohti Vongoivaa. Rinkkaan laitoin sadesuojan päälle ja jätin ison kiven kupeeseen odottamaan paluuta. Kivikolla kulkeminen oli vaihteeksi mukavaa ja nopeaa. Hetken matkaa noustuani sain nauttia Vongoivan maisemista ilman seuraa. Kokeilin käyttää puhelintakin, mutta kenttää olisi ollut vain Soneran verkossa.

Tauolla.

Vongoivan huipulla.

Polarin rannetietokone näyttää korkeuden oikein.

Huippukahvit.

Valo tunturin rinteellä.


...ja takaisin rinkalle.

Loppupäivä sujui tunturien välisissä satuloissa kulkien ja huipulta toiselle nousten. Tein hevosenkengän muotoisen lenkin, jonka aikana kävin Vongoivalla, Reututunturilla, Siulapäällä ja Vuomapäällä. Koska päivä venyi lopulta melko pitkäksi, Sihverinlakopään jätin matalampana huippuna suosiolla välistä. Jossain vaiheessa päivää päätin jättää saunomisen tältä illalta väliin ja mennä telttailemaan Vuomapään ja Hammaspään väliseen kuruun.

Kohti Reututunturia.

Reututumturin huipulla.

Sauva osoittaa Siulapäälle.


Vielä matkaa...


Siulapäällä.

Vongoivan tunturimaailmaa.


Kohti päivän viimeistä huippua.

Kivikkoisessa kurussa.

Näkymää alas laakson suuntaan. Aurinko lähestyy pohjoista taivaanrantaa.

Vuomapään kullanhohtoinen huippu.

Huipulla. Tässä vaiheessa jo napit korvilla.

Maisemaa itäänpäin.

Iltaa kohti alkoi hiukan väsyttää ja huilitauko ennen Vuomapäälle nousua oli paikallaan. Loput tälle päivälle varatut eväät tuli myös syötyä tauolla kuumaa vettä tarvitsevaa "pääruokaa" lukuunottamatta. Tankkauksen jälkeen loppumatka kulkikin sitten mukavasti hienossa ilta-auringon paisteessa.

Viimeisen huipun jälkeen oli enää laskeutuminen alas Vuomapään ja Hammaspään väliseen kuruun, josta löytyikin hyvä telttapaikka puronvarresta. Koska avotunturissa telttailu on periaatteessa kielletty laskeuduin kurua juuri sen verran, että ensimmäiset männyntarrit tulivat vastaan ja pystytin leirin.

Alas kuruun.


Maisemallisesti vaelluksen paras telttapaikka.


*          *           *


Herätessä, edellisen illan auringosta ei ollut tietoakaan, vaan sade ropisi teltan kattoon pitkin aamuyötä ja aamua. Kun sade ei ottanut loppuakseen keittelin aamupuurot teltan absidissa ja söin sisällä. Huolimatta telttani Vaude Power Lizard UL:n minimalistisista eteistiloista, veden kiehuttaminen siinä sentään sujuu ongelmitta. 

Aamupalan laittoa teltan suojissa.


Tänään oli jo aika kääntyä paluumatkalle kohti Kemihaaraa. Ensi töikseni nousin Vuomapään rinteen yli suoraan etelään ja sitten kaakkoon kohti Jaurua. Sade lakkasi pian liikkeelle lähdön jälkeen mutta pensaikko oli sadepisaroista märkää ja vaati kuoripuvun pitämistä päällä koko päivän.

Viimeinen avotunturinäkymä tälle vaellukselle. Tuolla jossain on Kemihaara ja auto...

Jossain vaiheessa osuin polulle, jota seurailin sitten hyvän matkaa. Ensin Karhuvaaran tulentekopaikalle ja sieltä Siulanruoktun tuvalle. Polku kulki paikoin melkoisessa havumetsän ja pikkukumpareiden sekamelskassa.

Koko päivä kuoripuvussa. Silti vesi tuli jossain vaiheessa vaatteista läpi.


Siulanruoktulla pidin lounas/kahvitauon. Tupa oli todella tunnelmallinen ja ajatus siinä yöpymisessä syksypimeillä tuntui houkuttelevalta. Erikoisuutena tuvassa oli liiteri, joka sijaitsi joen törmällä toistasataa porrasaskemaa tupaa ylempänä. 

Täältä kannetut puut lämmittävät jo matkalla tuvalle.

Siulanruoktu. Tuvassa on erillinen keittiö.


Retken ainoa "eksyminen" tapahtui pari kilometriä Siulanruoktusta eteenpäin, kun joentörmää seuraileva, kahtia haarautunut polku yhtyi tehden u-käännöksen. Hiukan ennen tuvalle takaisin saapumista heräsin ajattelemaan että joki oli "väärällä" puolella minuun nähden. Palattuani takaisin kohtaan jossa olin ensi kerran kääntynyt väärään, lähdin jälleen vika reitille. Onneksi huomasin melko pian seuraavani tällä kertaa Vongoivan puroa. Enää en viitsinyt palata samaan polunhaaraan, vaan ylitin joen siltä paikalta ja oikaisin metsän läpi oikealle uralle. Taas harhailut sattuivat polulla, kun karttaa ei tullut millään tavalla seurattua, kompassista puhumattakaan...

Tahvontupa. Sauna on vasemmalla kuusikon suojassa.

Seuraavaksi polku johdatteli Tahvontuvalle, joka sekin vaikutti yöpymisen arvoiselta paikalta saunarakennuksineen. Pidin tuvalla pienen tauon ja lähtiessä kohtasin myös reissun ainoan vastaantulijan Korvatunturin merkityn reitin ulkopuolella.

Tästä eteenpäin maasto tasaantui ja kulku kävi entistä helpommaksi. Ehkäpä liiankin helpoksi, koska saapuessani seuraavalle tulentekopaikalle, päätin että nyt sai polulla kulku taas hetkeksi riittää. Kahlasin Jaurusta yli siitä paikalta ja pidin kahvitauon vastarannalla. Suuri petolintu jota en saanut tunnistettua nousi läheisestä hongasta lentoon lyöden ilmaa siivillään mahtavasti.

Kuljin Jaurun eteläpuolta ja nousin ylös Härkämurustalle. Tarkoitus oli tavoittaa jossain vaiheessa Mantoselälle vievä poroaita. Räkkää oli taas siinä määrin, että verkkohattu tuli tauolla tarpeeseen.

Jälleen pitkoksilla.

Alkuyöstä tavoitin poroaidan ja kuljin sitä seurailevaa polkua paljoa pysähtelemättä. Päivälle alkoi jälleen tulla pituutta ja iltaruoankin ajaksi seisahduin vain keittämään veden ja myöhemmin syömään. Ruoan tekeytyminen hoitui kävellessä.

Lopulta yhden aikaa yöllä, Keskihaaranaapan ylitettyäni päätin leiriytyä. Ainoa tasainen teltanpaikka löytyi muurahaispesän vierestä. En alkanut enää haeskelemaan toista kohtaa muualta, vaan päätin laittaa leirin pystyyn ja katsoa mitä aamu tuo tullessaan.

Teltta ja muurahaispesä.




*          *          *



Kahdeksan aikaan herätessäni huomasin sisäteltan ulkopinnalla kiipeilevän melkoisen määrän muurahaisia. Olivat heränneet minua aikaisemmin. Puin märät kuorivaatteet päälle ja painelin ulos teltasta. Läpimärkiin vaelluskenkiin muurahaiset eivät olleet menneet ja rinkassa niitä kiipeili lähinnä sadesuojan päältä. Purin leirin muurahaisia tavaroista ravistellen ja lähdin alkuperäisen suunnitelman mukaan aamupalaa syömättä kohti Mantoselkää. Noin tunnin päästä saavuin autiotuvalle, jossa keittelin aamupuurot ja kahvit.

Aamupalalla.

Mantoselän autiotupa.


Pääsin vielä kerran suunnistamaan pienen matkaa metsän läpi oikaistessani kohti Vieriharjulle vievää polkua. Tällä pätkällä join myös reissun viimeiset ulkoilmakahvit. Polulle päästyäni, jätin rinkan odottamaan paluutani ja lähdin lainaamani kirjan kanssa kohti tupaa.

Vaihtokauppa.


Loppumatka olikin sitten polkumarssia, tutuksi tullutta reittiä pitkin. Hiukan puuduttavan parituntisen jälkeen saavuin Kemihaaraan, jossa kävin suihkussa ja kahvilla ja suuntasin sen jälkeen auton keulan kohti etelää.

Takaisin ensimmäisessä polunristeyksessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti