sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pallas 2012/helmikuu: Vuontispirtti - Nammala - Hannukuru - Pyhäkero - Hetta





Helmikuussa 2012 päätin toteuttaa lyhyen talvivaelluksen tutussa Pallaksen maastossa. En halunnut lähteä vetämään ahkiota, vaan pyrin kevyeen varustukseen ja siten pelkkään rinkkaan kantovälineenä. Yöt vietin tuvissa, joissa myös lumen sulatus juomavedeksi onnistui tarvittaessa helposti.


*          *          *

1. Päivä: Vuontispirtti - Nammalakuru




Muoniossa, sukulaisten omistamassa mökissä vietetyn yön jälkeen siirryn Vuontispirtin pihaan, josta pääsen liikkeelle melko myöhään iltapäivällä.  Myöhäinen ajankohta ei kuitenkaan haittaa, sillä luvassa on vain lyhyt siirtymä ylös tunturiin, Nammalakurun autiotupaan. Aamulla on ollut kova pakkanen, mutta se on hiukan lauhtunut siihen mennessä kun hiihtelen pitkin kelkkauraa kohti kansallispuiston rajaa. 

Edessä Vuontiskero.


Tuttu reitti nousee alun metsikön jälkeen suoraan ylös tunturiin. Pohdin pitkään välinevalintaa tälle vaellukselle ja päädyin lopulta luistelusuksien ja lumikenkien yhdistelmään. Kaverilta lainaamani Järvisen metsäsukset jäivät siis tällä kertaa auton perälle. Koska aikomuksenani on kulkea pääosin kesäreitillä, arvelen tavallisten luistelusuksien toimivan melko hyvin tuulen kovaksi tamppaamassa avotunturissa. Tämä kokemus saatiin ainakin parin vuoden takaisella Haltin vaelluksella, jossa kaverin latusukset peittosivat mennen tullen minun Ruotsin armeijan sukseni. Toisaalta myös  metsäisissä kuruissa lumikenkä on huomattavasti pitkää ja raskasta metsäsuksea ketterämpi.


Puurajalla.

Näkymää tulosuuntaan.

Ilta alkaa hämärtymään päästessäni ylös avotunturiin. Seurailen reittiä, joka kulkee Montellin majan sivuitse nousten kerojen väliseen satulaa ja laskeutuu siitä maisemallisesti upean Nammalakurun tuvalle. Matkaan ei mene rauhallisella vauhdillakaan kuin vajaa pari tuntia.

Saapuminen Nammalaan.
 Tuvalla on kaksi hollantilaista entistä kiipeilijää, jotka ovat tulleet Suomen Lappiin hakemaan hiljaista erämaata. Tähän aikaan vuodesta sitä onkin Pallaksen maastossa tarjolla. Ilta sujuu lämpimässä tuvassa mukavasti kaakaota hörppien ja jutustellen. Toiselle kiipeilijöistä esimerkiksi Mount Everestin rinteet ovat tuttuja, vaikkei kaveri ihan huipulle saakka ole noussutkaan. Yhdeksän jälkeen siirryn laverille makuupussiin. Onnekseni miehet eivät ole lämmittäneet tupaa liian kuumaksi.



*          *          *

2. Päivä: Nammalakuru - Hannukuru



Yö sujuu mukavasti lukuunottamatta juopunutta poromiestä, joka keskellä yötä ajaa pihaan kelkalla ja kolistelee tupaan. Kaveri istuu hetken tuvan pöydän ääressä, mutta poistuu kämpästä hetken päästä kun olemme vaihtaneet muutaman sanan. Aamu valkenee pilvisenä, mutta kirkkaana. Hollantilaiset ovat nousseet minua aikaisemmin ja ovat jo tekemässä lähtöä kun herään. 


Mukavaa matkaseuraa.

Minä vietän rauhallisen aamun tuvassa aamupalan ja lukemisen merkeissä. Kämpän siivoamisen lisäksi kuvioon kuuluu myös polttopuiden pilkkominen ja kiehisten tekeminen seuraavaa yöpyjää varten. Silti jo varhain aamupäivällä olen valmis jatkamaan matkaa. 

Aamun valossa.


Nammalakuru.


Lumen kuorruttamaa tuvan kylkeä.

 Olen suunnitellut tämänkertaisen vaelluksen kaikin puolin helpohkoksi, eikä tämäkään päivä tuota poikkeusta sen suhteen. Päivän aikana on tarkoitus siirtyä ainoastaan viidentoista kilometrin taival Nammalakurusta Hannukuruun. Aikaa maisemien katseluun ja kahvitaukoihin on siis enemmän kuin riittävästi. Kuljen alkumatkan suksilla, mutta vaihdan jo pari  kilometrin jälkeen Montellilla lumikenkiin. Teräskantiton suksi ei juuri pure kovaan tunturinkylkeen ja lisäksi kun kiirettä ei ole, esimerkiksi kuvaaminen on helpompaa rinteessä lumikengät kuin sukset jalassa.

Vuontiskeron rinteessä.



Vuontiskeron rinteessä.
 Vuontiskerolla sivurinteessä kulkeminen alkaa hiukan hiertämään jalkoja. Pahempia rakkuloita ei ehdi syntyä, mutta nauhattoman nahkasaappaan huonot puolet lumikenkäilyssä ehtii kuitenkin huomata. Kerojen välisessä satulassa kulkevalla poroaidalla pidän hetken tauon.

Poroaidalla.


Tunturin varjosta laskeutuu askeljono.
 Kiipeäminen Lumikerolle sujuu vaivatta ja suora nousu sivurinteen sijaan tuo jaloillekin helpotusta. Keli on huipulla upea ja maisematkin kohdallaan. Pakkasta lienee kymmenkunta astetta. Istun huipulla hangessa reilun tunnin verran kahvia juoden ja maisemia ihaillen.


Latusukset kulkevat kevyesti selässä.


Lumikeron huipulla.

Pitkähköksi venyneen tauon päälle lähden laskeutumaan alas Suaskuruun. Puurajan alapuolella alkaa hanki upottaa. Huolimatta lumikengistä kahlaan parhaimmillaan vyötäröä myöten pehmeässä lumessa. En edes yritä tähyillä reittimerkkejä, vaan kuljen alas kurun rinnettä mistä parhaiten taidan. Matkalla tähyilen myös edessä kohoavan Suastunturin metsäisiä rinteitä. Pidän ruokatauon Suaskurun kodalla ja pohdin matkareittiä eteenpäin.


Alas Lumikeron rinnettä.


Alas Suaskuruun. Taustalla Outtakka.

Länsi-Lapin pohjoisinta kuusimetsää.



Suastunturi ei nimestään huolimatta aivan täytä tunturin määritelmää ja onkin huipulla kasvavine kitukasvuisine puineen laskettavissa vaaraksi. Vaikka avointakin maastoa Suastunturin laelta löytyy ja maisemia kyllä näkee ympärilleen, suurin osa tunturin ylittävästä kesäreitistä kulkee koivikossa. Runsaslumisessa kurussa kahlaamisen jälkeen en ole kovin innokas kulkemaan upottavia koivikkorinteitä ja niinpä päädyn valitsemaan talvireitin kulku-uraksi viimeisille kilometreille. Lähden seurailemaan kelkkauraa, joka kiertää edessä olevan tunturin länsipuolelta.


Lumikeron kyömy kohoaa vielä näkyviin.


Auringon säteitä helmikuun maisemassa.
 Matka sujuu rauhallisesti valmista uraa pitkin seuraillen. Kulku ei ole mitenkään erityisen jännittävää, mutta kansallispuiston talvessa, lumisissa maisemissa on toki hienoa kulkea. Saavun tyhjälle Hannukurun tuvalle jo hyvissäajoin iltapäivällä.


Hannukurun pumppukaivolla.

Illan valoja.


Syömistä ja lukemista.

Kiehisten räpeltämistä.

Ilta käy jopa hiukan tylsäksi, kun normaaliaskareiden jälkeenkin jää vielä useita tunteja iltaa aikaa. Saunaa en viitsi alkaa lämmittämään, sillä olen tänä yönä ainoa yöpyjä koko Hannukurussa. Jo yhdeksän maissa siirryn laverille nukkumispuuhiin.



*          *          *

3. Päivä: Hannukuru - Pyhäkero





Nousen yhdeksän aikaan ja teen rauhalliset aamutoimet. Ennen puoltapäivää pääsen liikkeelle. Aurinko paistaa ja pakkasta on vain muutama aste. Todella hyvä keli tunturivaellukseen! 


Ylös Hannukurusta.

 Nousen ylös Hannukurusta ja päädyn lopulta kulkemaan pitkin talvireittiä. Outtakkan aavalla maisemat avautuvat hienosti Pallaksen kerojen suuntaan. Talvireitti vie Rouvikurun poikki, jonka lumilippa on kaiketi yksi vyöryherkimpiä paikkoja kansallispuistossa. En kiirehdi, vaan katselen ja kuvaan ympäristöä rauhassa.


Talvireitillä.

Riekko maastoutuu hyvin.

Riekko edelleen kuvassa.

Rouvikurusta etelän suuntaan.

Rouvikurun länsiseinämä ja lumilippa.

Kurun läpi kuljettuani nousen Pippokerolle. Huipulla tuulee melkoisesti, mutta maisemat ovat kyllä ihan hienot. Viivyn huipulla lyhyen hetken. Alas rinkalle päästyäni, vaihdan luistelusukset jalkaani ja sujuttelen kovalla hangella nopeasti Tappurin polun risteykseen. Pysähdyn pitämään kahvitauon, jonka jälkeen laskeudun lumikengillä Sioskurun autiotuvalle.

Pippokerolla.

Sioskuruun.

Autiotuvan editse kulkee luistelubaana.


Tupa on tyhjä sinne saapuessani. Ruokailen ja pidän lyhyen lepotauon. Aurinko painuu alemmas kohti tuntureiden kaaria ja on aika lähteä jatkamaan matkaa. Aion yöksi Pyhäkeron tuvalle ja tämä tarkoittaa siis joko Pyhäkeron kiertävän luistelu-uran seuraamista tai tunturin ylittämistä. Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja lähden nousemaan rinnettä kesäreitin paaluja seuraillen.

Vielä näkymää Pallaksen suuntaan.
Hanki kantaa hyvin ja nousu sujuu kevyesti vaikka sillä pituutta riittääkin. Alkaa hämärtää ja kuu tulee näkyviin. Kuvaan jonkin aikaa porotokkaa tunturinrinteessä. Ylemmäs noustessa tuuli yltyy navakaksi. Pysähdyn hetkeksi huipulle, josta erotan etelässä ensin Ylläksen ja kauempana Levin valot.


Poroja iltahämärässä.


Pyhäkeron huipulla.
Huipulta lähtiessäni en enää lähde arvailemaan hämärässä hiukan hankalasti seurattavaa kesäreittiä, vaan jatkan umpihankeen. Siirryn laskeutumaan rinnettä luoteissuuntaan, tarkoituksena päätyä lopulta luistelu-uralle hiukan kämpästä länteen. Suurimman osan matkasta hanki upottaa lumikengillä vain 20-30 senttiä, mutta paikoin saan kahlata yli puolikin metriä syvällä nietoksessa.

Saavun hiihtouralle puolenyön tienoilla, josta työntelen suksilla viimeiset sadat metrit Pyhäkeron autiotuvalle. Kämpällä on tungosta, sillä paikalla on kahdentoista hengen belgialaisseurue. Seurueen on tarkoitus nukkua yö teltoissa, mutta vielä minun saapuessani kaverit ovat sisällä tuvassa lämmittelemässä ja ruokailemassa. En viitsi ahtautua täyteen tupaan heti, vaan ruokailen kämpän lumisella terassilla. Pakkanen on hiukan kiristynyt. Syödessäni juttelen ryhmän suomalais-belgialaisen oppaan kanssa, joka ei ole täysin tyytyväinen ryhmän tähänastiseen toimintaan.

Pikkuhiljaa porukka siirtyy telttoihin ja minä asetun nukkumaan yksin tuvan laverille. Kämpässä on vähintäänkin riittävän lämmin, enkä paljon lisäile puita kamiinaan yön aikana.


Lapin yössä.


*          *          *

4. Päivä: Pyhäkero - Hetta




Yöllä pakkasta on pitkälle toistakymmentä astetta ja yksi belgialaisista siirtyy jossain vaiheessa teltasta laverille nukkumaan. Kuuden aikaan aamulla, kuulen askeleita jotka kiertelevät tupaa käyden aina välillä oven takana. Näen yhden pihalle leiriytyneistä kiertelevän tuvan pihalla, ilmeisesti minun heräämistäni odotellen. Nousen ylös ja lähes välittömästi kaveri tulee tupaan ja heittää muutamia puukalkoita lähes sammuneeseen kamiinaan.

Teen aamutoimet mahdollisimman nopeasti ja olen pakkaamassa viimeisiä tavaroita rinkkaan, kun lisää belgialaisia saapuu tupaan. Vaihdan pihalla vielä pari sanaa oppaan kanssa ennekuin laitan sukset jalkaani ja käännän niiden kärjet kohti Hetan kirkonkylää.

Ounasjärven jäällä.


Hiihtelen puolipilvisessä säässä, muutaman asteen pakkasessa rantaan ja Ounasjärven yli. Poikkeuksellisesti otan taksin, jolla siirryn Vuontispirtille. Hiukan ylimääräistä jännitystä aiheuttaa auto, joka ei suostu reilun parinkymmenen asteen pakkasessa starttaamaan ilman apuvirtaa ja saan hakea käynnistysapua myös Torniossa pysähtyessäni tankkaamaan.


Hetan kylä.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti